Kolumni: Jotain radikaalia tehtävä tai sitten ei

Ankkurien pesäpallo on ajautunut kierteeseen, josta irti pääsee vain radikaaleilla tempuilla.

Tai sitten ei haikaillakaan muuta kuin kiikkumista putoamispeleissä syyskesästä toiseen. Sekin voi olla pienelle ja köyhälle seuralle järkevä vaihtoehto. Pää pysyy pinnalla juuri ja juuri. Näkyvyyskin mediassa on taattu.

Radikaaleilla toimilla tarkoitan nykyisen sieltä täältä haalittujen puolihyvien vieraspelaajien ja samantasoisten kotipelaajien vaihtamista muutamaan tähteen. Nykyinen porukka kaipaisi ainakin yhden varman ja nopean kentällemenijän. Sellaisen kuin Vimpelin Isolehto tai Koskenkorvan Yli-Hirvelä.

Yksi toisinaan epävarma Mikkolanaho ei myöskään riitä kotiutuspuolella. Varma merkistä kotiuttaja nostaisi joukkuetta kummasti. Kun etukentän väsymätön häärääjä Orava lähtee, paikkausta on nopeasti etsittävä.

Kriittisin paikka on myös auki. Väliaho kelpasi jo Sotkamon lukkariksi. Ovatko etsijäpartiot liikkeellä?

Koko paletissa surkeinta on, että muutamaan vuoteen ei ole kehitetty A-poikien joukkuetta. Eli kun laskee toiveet yhteen, voi olla paras, että tyydytään juuri ja juuri pysymään sarjassa. Siihen on varaa ja se tyydyttää suurta osaa alajärveläistä pesäpalloväkeä, minuakin.

Alajärvi juhli juuri sopivasti, riittävän näyttävästi, 150 vuottaan. Lähes kaikille oli tarjolla jotakin.

Yhtä olisin kuitenkin odottanut. Viikkoon olisi pitänyt ideoida jokin näyttävä liikuntatempaus

Ilkka Tolonen

>>>>>>> Stashed changes