Kolumni: Kaapin ovet klonksuvat

Eduskunnan puhemies Paula Risikko purki sanoiksi sen, mitä moni on mielessään murehtinut. ”Nykyisin omaa uskoa ei ole yhtä helppoa tuoda esille esimerkiksi työelämässä. Kristittyjä ollaan työntämässä kaappiin samalla, kun kaikki muut ovat tulossa kaapista ulos.”

Osuvasti sanottu.

Lapsuusvuosinani 50-luvulla ei uskoa tarvinnut piilotella. Synnyinkunnassani Evijärvellä elettiin herätyksen aikaa. Körttihenkinen kirkkoherra Olavi Kaukola kiersi ahkerasti kyliä pitäen kotiseuroja. Hyvänä aisaparina hänellä oli isäni Matti, kaupanhoitaja Kivijärvenkylästä.

Toiminta oli niin voimallista, että seurakuntalaiset rupesivat tituleeraamaan häntä Evijärven kappalaiseksi.

Seuroissa maallikkosaarnaajan sana satutti ja liikutti kuulijat kyyneliin. Ensin tuli synnin hätä ja sitten kaiken kattava armo.

Muutenkin oli hengellinen elämä mukana arjessa. Aina kun naapurit tai muut tuttavat poikkesivat kahville, otettiin virsikirjat esille ja veisattiin yhdessä.

Äitini toimi pyhäkoulunopettajana. Ulkoiset puitteet - pieni huone ja keittiö - korvasi vanhempien huolenpito neljästä lapsesta. Iltaisin meidät laskettiin levolle tutuin rukouksin.

Osattiin olla vähästäkin kiitollisia. Noista hetkistä on jäänyt lämpimät muistot.

Vasta aikuistuneena ymmärsin arvostaa tätä kotoa saatua hengellistä perintöä.

Martti Niemi