Kolumni: Kesätyö ihan kaiken keskellä

”Siinä se menee taiteilijan kesä toteen, jätteen keskellä!” Ilmeisesti ilkeydeksi tarkoitettu kommentti osuu naulan kantaan.

Kesätyö Alajärven hyötyjäteasemalla on elämäni inspiroivimpia kokemuksia. Taiteilijan työ on elämän tutkimista. Missä voi elämä paremmin olla esillä kuin jäteasemalla?

Tavarat itsessään kertovat tarinaa, esineet puhuvat.

Samalla peräkärryllä voi nähdä, miten ihminen suuressa viisaudessaan on kyennyt tuotekehittelyssään lähtemään sukupolvien ajan käytössä kestävästä viikatteesta ja päätymään akkutrimmiin, joka kulkee lähes suoraa reittiä tarjoushyllystä jäteasemalle.

Viikatteen tiimoilta saatan lisäksi kuulla kokonaisia sukuhistorioita ihmisistä, joiden käsissä puinen kahva on sileäksi hioutunut, akkutrimmistä artikuloidaan yleensä lyhyemmin.

Jäteasemalle tulee paljon kuranttiakin tavaraa.

Ei osata, ymmärretä, jakseta tai haluta hommata esineille uutta elämää. Monesti muuton takia siivoavat, kuolinpesiä setvivät ja jonkinlaisten tuhojen jälkiä korjaavat, ovat vain yksinkertaisesti niin uupuneita, että kirpputorit ja netin roskalavat saavat jäädä.

Jäteaseman toimenkuvaan ei tämänkaltainen kierrätys kuulu, ja jo säännöt sanovat, että tavaraa ei saa asemalta ulos luovuttaa.

Mutta täältä lähtee kiertoon materiaalit, jäteöljy puhdistettavaksi, metallit sulatettavaksi, koneet alkuaineisiinsa purettaviksi.

Osa tavarasta lähtee vaarattomaan muotoon käsiteltäväksi, poltettava sekajäte hallittuun polttoon.

Suosikkijakeeni jäteasemalla on täydellisen elinkaaren tehnyt isomatto. Olohuoneesta lastenhuoneeseen, siitä eteisaulaan, terassille, auton tuulilasille, ulkorakennukseen, talvisuojaksi pakkasenaralle kasville, kasvimaalle rikkaruohoja tukahduttamaan.

Kun maton elämä mattona on päättynyt, se tuodaan jäteasemalle ja sieltä se lähtee viimeiselle matkalleen tuhkattavaksi Westenergylle.

Ensimmäiset mustikkaroiskeet saanut teini-ikäinen matto poltettavassa sekajätteessä on tragedia. Mutta ehjä matto poltettavassa sekajätteessä on kuitenkin parempi kuin sama tuote tontin laidan laittomassa kitunuotiossa käryämässä, ja pieneksi jäänyt toimiva taulutelevisio ser-kontissa on parempi kuin taulutelevisio maantienojassa.

Jäteasemalla tapaan ihmisiä, jotka ovat jo ymmärtäneet jätteen asiallisen käsittelyn tärkeyden. Tunnelma on positiivinen.

Kuulen usein kommentin, että on verrattoman hyvä, kun on paikka jonne voi tuoda ”ihan kaiken”. Totuuden nimissä kuitenkin on pakko todeta niitä täyttyviä kontteja katsellessa, että olemme aionien päässä kestävästä kehityksestä ja vastuullisesta kuluttamisesta, ja löysää rahaa on liikkeellä enempi kuin kukaan haluaa myöntää.

TUULA YLIVINKKA