Kolumni: Kivijalkakaupan hullut päivät

Kun Frans Stockmann perusti kauppahuoneen vuonna 1862, oli hänellä vahva usko kaupankäyntiin. Hänen uskonsa oli niin vahva, että myöhemmin hän rakennutti tavaratalon, joka on vielä tänäänkin yksi Helsingin maamerkeistä ja pohjoismaiden suurin tavaratalo.

Alkuperäiset piirustukset ovat lähtöisin arkkitehtuurikilpailun voittajien, Mustakorven poikien Valter ja Ivar Thomén kynästä. Kohtalon puututtua peliin, työn viimeisteli arkkitehtikilpailussa toiseksi tullut Sigurd Frosterus. Vahvan kivijalan päälle on rakennettu kahdeksan kerrosta täynnä lumoa, tarpeita ja unelmia. Mikä on kivijalkakauppiaan unelma?

Kaupan liitto ennustaa, että vuoteen 2030 mennessä Suomesta on hävinnyt yli viidennes vähittäiskaupoista, pahimmassa tapauksessa jopa 40 prosenttia.

Suurin osa yrityskadosta kohdistuu erikoiskauppaan. 157 vuotta vanha unelmakin on kriisissä. Vaikka asiakkaita tavaratalossa riittää, ei tulos kanna. Ostosmatkailu on monen alajärveläisenkin hupia ja hupia varmasti lisää uusi lähelle avattava Ideapark. Kauanko paikkakunnan ulkopuolelle tehtävä ostosmatkailu kantaa paikallisia kauppiaita ja palvelujen tarjoajia, kun Suomen suurinkin kamppailee ongelmissa. Kun jälleen marraskuussa nautimme kauppiaiden tapahtumista ja tarjoamasta joulunavauksesta ilotulituksineen, voisi olla paikallaan miettiä edes hetken, että mistä ne joululahjat ja –herkut ensisijaisesti hankitaan.

Olisiko hyvä antaa paikallisille yrittäjille mahdollisuus esitellä valikoimiaan ja vastata tarpeisiin?

Elina Mikkonen