Kolumni: Kohtaamisia Höykkylässä

Jotkut haastattelut jäävät mieleen. Yhden sellaisen tein keskiviikkona 27.11.2013. Olin Myllyahon Sahan tuotantojohtajan ja Alakylän kyläyhdistyksen puheenjohtajan Tapio Etulan työhuoneessa. Seuraavana päivänä Ilkassa julkaistiin juttu, jonka olin otsikoinut: ”Nyt helpotti, myöntää Etula”. Entisestä Myllyahon Sahasta oli tullut osa Keiteleen konsernia.

Muistan vieläkin sen haastattelun tunnelman, sen aidon helpotuksen. Etula oli elänyt liki vuoden päivät kyläläisten kanssa epätietoisuudessa: mitä tapahtuisi Myllyahon Sahan saha-alueelle konkurssin jälkeen?

”Kun saadaan saha-alueelle valot päälle, niin onhan se kuin joulukuusi saisi valot”, Etula totesi haastattelussa. Nythän tuo kuusi loistaa.

Haastattelu oli vahvasti mielessä perjantaina, kun kävin tehdasalueella. Meininki oli kuin hyvillä markkinoilla, tarvittiin liikenteenohjaustakin. Väki rynni, kun varsinainen vetonaula, hiihtäjä Iivo Niskanen, ilmaantui paikalle.

Juttelin muutaman kyläläisen kanssa. Yhtään ei kuulemma haittaa, vaikka tehtaalta kuuluu ääniä ja tehdasaluekin tulee entisestään laajenemaan.

Siihen kaikkeen kuulemma on jo niin tottunut, kun tehdas on siinä koko oman elämän ollut.

Niin, Myllyahon Saha perustettiin 1962, eli saha kylässä on ollut 57 vuotta. Palasin arkistojen ääreen. Kun sahakaupasta uutisoitiin, uutisessa muistutettiin myös, että Myllyahon Saha työllisti normaalisti noin 70 työntekijää (Ilkka 26.11.2013). Nyt ollaan jo Keitele Timberissä lähellä. Perjantaina kuulin, että yritys työllistää nyt liki 60. Tehdasalueella tuntui kyllä siltä, että kauankohan tuokaan piisaa.

Onneksi aina joskus, asiat menevät niin kuin niiden kuuluu - eli hyvin.

Johanna Kataja