Onnelliset kolme viikkoa

Olen viettänyt elämäni ehkä onnellisimmat kolme viikkoa keskellä kalastajakylää. Paikka on Mararikulamin kylässä Arabianmeren rannalla. Yhä vielä muistelen sitä. Sain seurata, kuinka kovaa on kalastajan elämä. Suuret saaliit ovat harvinaisia. Mereen syydetään rojua, etupäässä muovia, kuin meri olisi kaatopaikka. Pariton miesten musta kenkä rannalla voi olla hupaisa näky, mutta kertoo ihmisen välinpitämättömyydestä luontoa kohtaan.

Muovi jauhautuu mikromuoviksi, joka luonnon kierrossa joutuu kaloihin. Meillä ei ole varaa menettää sademetsiä, maapallon keuhkoja, mutta yhtä tärkeää on merien puhtaus.

Kunnioitan kalastajia ja heidän perheitään. Leipä on tosi kovassa. Merituuli ja aurinko, rankka työ, ovat ahavoittaneet miehet sitkeiksi kuin sissit. Tuolla opin arvostamaan kalaa ruokana. Meillä särki, ahven ja hauki ovat monen mielestä roskakalaa. Sitä ne eivät ole. Kalastajien oma ranta on kilometrien pituinen. Siellä ei turisteja näy. Aamu- ja iltakävely pehmeällä hiekalla paljain jaloin, tekee autuaallisen olon. Auringon lasku mereen on luonnon oma, suurenmoisen kaunis ja värikäs näytelmä.

Pieni kevennys. Kilometrin päässä rannalta on viiden tähden loistohotelli. Ökyrikkaat makaavat aurinkotuoleilla palmujen katveessa. Omituisiin asusteisiin sonnustautuneet tarjoilijat kiidättävät löhöilijöille tuhannen rupian cocktaileja. Valkoisiin läpikuultaviin vaatteisiin sonnustautuneet kaksi naista tekevät tervehdyksiä laskevalle auringolle kuin mykkäfilmissä. Roteva ukko harjoittaa vasensuora iskuja päin aurinkoa ja jää lopulta seisomaan yhdellä jalalla kuin patsas. Auringonpistos Intiassa saa monenlaisia muotoja...Otan kimpsuni ja häivyn kalastajien rannalle.

SEPPO JÄRVINEN