Väsymyksen merkkejä

Ostin kaupan pakastealtaasta omenatortun, sellaisen keikauskakun tapaisen saksalaisen version. Pistelin sitä pari päivää kahvin kanssa, mutta sunnuntaina - siis lepopäivänä, mikä merkille pantakoon - huomasin, että kakku pitäisi myös paistaa. Ja toden totta, ei se huonoa ollut ennenkään, mutta tulihan siitä nyt parempaa uunin jälkeen, väriä myöten.

Tämän sattumuksen voi laittaa väsymyksen piikkiin. Väsyminen alkaa vaatimattomilla merkeillä; loivaa ärtymystä, muutamia öisiä heräilyjä sekä nimien unohtelua. Kun kierrokset kovenevat, myös oireet pahenevat. Ennen niin mukavat ihmiset muuttuvat ihmeen ärsyttäviksi, peruutuspeiliin ilmestyy pelkästään huonoja kuskeja ja kesken työpäivää hätkähtää kivuliaasti täysin varmaan muistikuvaan, että ovi jäi ulos asti auki ja hellan kaikki levyt kuutoselle. Onko talokin palanut!

Uupumisen ykkösasteella ei jaksaisi puhua, kakkosvaiheessa kuunnella ja lopulta ei enää edes katsoa.

Kohtasin kopiokoneella kollegan, joka tiivisti tilanteen ironisesti: voi kun tämä loppusuora ei loppuisi koskaan. Koulujen viimeisten viikkojen selvittäminen ennen kesälomaa saattavat olla siellä työskenteleville ja opiskeleville päivittäisiä selkävoittoja. Mutta loppuihan se kiri viikko sitten ja loppuu se vuorollaan kaikilta muiltakin. Se on turvallinen ja mukava tunne, kun muistaa liikenteessä koko ajan minne on menossa ja mitä tekemään, toukokuussa se usein unohtui.

Ansaittuja lomapäiviä ihan kaikille lukijoille työhön ja toimeen katsomatta!

MIIANELLA HERRALA