Kirkkohyssyä kaiken aikaa

Kun työkavereina on muitakin kuin oman kylän väkeä, kuulee uusia ilmaisuja. Kirkkohyssy on puolijuoksua muistuttava ripeä kävely, jota pistellään Seinäjoen suunnalla paremmissa kengissä ja hames päällä, yleensä kirkonmenoihin, mutta muutkin juhlat käy.

Aivan juoksuksi ei kehtaa pistää, mutta kiire menee sillä tavalla jäseniin että edetään matalana hätäisellä sipsuaskeleella.

Onko ylipäätään olemassa juhlia, joihin ihminen on menossa vieraaksi eikä sille tule kiire? Ripsiväri tuherretaan automatkalla, värssy korttiin kirjoitetaan parkkipaikalla ja väärennetään perheenjäsenten nimet alle. Vielä papiljotti otsatukasta käsilaukkuun ja käsi ojossa onnittelemaan.

Ehtimisessä ei tunnu auttavan edellispäivänä silitetty kauluspaita eikä elämänkokemus. Aina viime tinkaan, auttamatta.

Lähtöhösseliä miettiessä ajatus laajeni ja tätä hyssyä voi soveltaa valitettavasti koko elämään. Paljon on tekemättä ja vain vähästä tulee valmista. Milloin ja missä ihminen osaa olla palauttavassa levon tilassa, jota voisi kutsua myös terveeksi tylsyydeksi?

Yritäpä istahtaa kotonasi kahvikupin kanssa sohvalle niin se on minuutti ja jo luikertelee mieleen imuroimaton yläkerta ja haravoimaton piha. Pitäisi, pitäisi. Ehkä sitten reissussa, seisova pöytä ja hoidettu hotelli.

Niin hölmö haksahtaa luulemaan, mutta siellä täytyy ottaa uusi kohde nähtävyyksineen päivineen haltuun ja yleensä aikaa on alle vuorokausi.

Taito osata olla, siinä tavoite tälle syksylle ja harjoittelu alkaa heti kun pyykkikone on käynnistetty.

MIIANELLA HERRALA