Kolumni: Kolumni

Juha Tapion laulussa on hyvä teema, joka puhuttelee myös näin ansiomerkkien, tunnustusten ja juhlakutsujen jälkeisenä aikana. Laulussa kysytään, kuka kiittää sua, kun sä kaikkesi teet?

Niinpä. Kukapa ei tarvitsisi arvostusta hyvin tehdystä työstä. Kukapa ei ainakin salaa toivoisi, että edes joku huomaisi kiittää siitä, mitä olet tehnyt.

Ja silti kovin harva tavallinen ihminen sen arvostuksen ja kiitoksen saa.

Moni on tehnyt pitkän työuran nurkumatta, hoitanut tehtävät uskollisesti ja luotettavasti. Kiitoksena on ehkä pienimuotoinen kahvitilaisuus ja pieni eläke.

Kunniamerkit ja julkiset kiitokset menevät ihan toisille henkilöille.

Aina ei voi sanoa niinkään, että se on ammatinvalintakysymys. Eikö kaikki työ ole yhtä arvokasta? Eivätkö kaikki työt hyvin tehtynä ansaitsisi kiitoksen ja arvostuksen? Eivätkö kaikki ihmiset ole yhtä arvokkaita?

Arvostus näyttäytyy usein euroina. Suurilla johtajilla on suuret palkat, toki monella myös iso vastuu. Arvostus näyttäytyy ansiomerkkeinä, nimityksinä ja kunnianosoituksina.

Moni sellainen, joka ansaitsisi nimitykset ja merkit, ei niitä koskaan saa. Näissä tunnustuksissa on aina kyse siitä, että ”joku näkee sut.” Joku haluaa hakea jollekin ansiomerkin tai nimityksen. Samassa työssä palvelleelle toiselle haetaan, toiselle ei. Mitä me haluamme nähdä, mitä me arvostamme?

Yksi asia ainakin minua ilahdutti Itsenäisyyspäivänä: Eino Takalan kutsu linnan juhliin.

Joskus joku näkee ihan oikeinkin!

Helena Kallio