Kolumni: Kolumni: Havaintoja onnesta

Pauli Hanhiniemen ehtymätön lyriikka on kulkenut elämässäni mukana kuin hyvä ystävä: ”Me ollaan ne, jotka kerran kohtasi. Me ollaan ne, joita sattuma kuljetti.”

Onko juuri vietetyllä ystävänpäivällä merkitystä oikeassa elämässä?

Ihmisiä tulee ja menee elämässä, mutta ne ystävät, ne ystävät jotka kirjoitetaan isoin kirjaimin, he kulkevat mukana aina!

Ei ole maantieteellistä estettä, ei ajallista katkoa. Juttu voi jatkua vuodenkin jälkeen siitä, mihin se edellisellä kerralla on jäänyt. Kaikki on tuttua turvallista ja luottamuksellista.

Ystävyys on saattanut alkaa jo ennen kouluun menoa, syntyä teinivuosina tai se on tuoreempaa, aikuisella iällä kohdattua sielujen sympatiaa. Yhtälailla tärkeää.

Ihanteellista olisi, jos jokaisella olisi omat ystävät, edes se yksi ystävä, jonka olkapäähän nojata tiukan paikan tullen. Ystävä, jonka kanssa muistella menneitä.

Lapsena ja nuorena syntyivät parhaat muistot yökyläilystä ystävien luona. Miksi ei siis voisi yökyläillä aikuisenakin. Emmehän me edes tarvitse enää vanhempien lupaa!

Vuonna 85, viisi nuorta naista makasi patjoillaan, ahtautuneena pieneen huoneeseen. Vinyyliltä soi Eppu Normaali, huone on täynnä unelmia ja jaettuja haaveita. Toiset lyriikan mestarit Mikko ja Martti Syrjä kirjoittivat unelmia lauluiksi ”Ja missä kuljin milloinkin. Mietin nyt, silloinkin. Mietin kenelle lauluni teen. Missä oon, minne meen.”

Elina Mikkonen