Kolumni: Kolumni: Poikkeavaa ja pysyvää

Poikkeuksellisen kevään keskellä on helpottavaa huomata, että monet asiat ovat ennallaan.

Ikkunat ovat yhtä likaiset kuin aina tähän aikaan ja pajunkissat kehräävät ojien pientareilla, kuten joka kevät. Pyykkiä pestään, katupölyjä lakaistaan, perunoita keitetään ja villasukkia neulotaan. Arki pyörii - toisilla helpommin, toisilla hankalammin.

Omassa elämässäni suurin muutos on ollut etätyöhön siirtyminen.

Tekniikan ansiosta asiat hoituvat lähes yhtä näppärästi kuin ennenkin, mutta ihmisten kohtaaminen on typistynyt olemattomiin. Haastatteluja tehdään puhelimitse ja sähköpostitse, työkavereita nähdään videopuhelujen kautta.

Kyllähän tätä nyt varmaan pari-kolme viikkoa jaksaa, mutta mitä jos etätyövaihetta kestääkin useampi kuukausi?

Ja hätäkös minulla, kahden muualla asuvan opiskelijan äidillä, on? Kotonani työrauha on taattu, toisin kuin monessa lapsiperheessä, jossa kotona etäilevät niin lapset kuin aikuiset.

Koska epätietoisuuteen joutuu nyt tottumaan ja epävarmuutta sietämään, on joka päivä tehtävä jotain konkreettista ja näkyvää, jotta nuppi kestää.

Viime viikolla vaihdoin viherkasveihini mullat.

Äidiltä saamani anopinkieli kasvatti talvella poikasen, jonka hellin ottein irrotin ja laitoin itsenäistymään omaan ruukkuunsa. Otan sen mukaani, kun joskus pääsen takaisin työhuoneeseeni.

Siinä se kasvaessaan ja komistuessaan muistuttaa poikkeuskeväästä, josta yhdessä selvisimme.