Kolumni: Kolumni: Testikö yhteisvastuuseen?

Somen ihmeellisessä maailmassa todettiin tässä taannoin, että itse Luoja sallii ja auttaa laittamaan koronan avulla elämän palapelin palaset maailmassa ja rakkaassa koti-Suomessa oikeille sijoille: ilma on puhdistunut, sote-mallin kehitystyö on aivan uusien toimintamallien edessä, ihmiset saavat viettää aikaa kotona, kehittää ja parantaa ihmissuhteitaan parhaassa tapauksessa, alkoholin kulutuksen ja porukoissa istumisen ja tupakan haittavaikutukset suhteessa viruksen leviämiseen on terveysuhka.

Siis monta asiaa, jossa jokainen voi punnita omia elämänarvojaan ja elämän haurautta yleensä.

Sitten kun mietitään muita vaikeita seurauksia: sairaus, kuolema, työttömyys, lama, talouskriisit, suojattomuus, turvattomuus, riskiryhmät, yksinäisyys ja mahdollinen perheväkivalta, olemme jälleen ikään kuin ”pahan ikeessä” kiinni.

Me kirkkona ja seurakuntana kannoimme huolta ennen koronaa, miten kirkkoon saapuisi väkeä, nyt olemme some- ja kotisivukirkkojen tuottajia. Mutta pandemia loppuu aikanaan ja kirkko on auki, odotamme ilomielin teitä sinne.

Globaalin hädän keskellä herkistyy itsekin rukoilemaan ja oivaltamaan, että emme ole yksin.

Me yhteisöinä, kirkkona ja kaupunkina voimme tehdä paljonkin. Koko Eurooppa ja muu maailma voi avautua yhteisvastuulle, ystävyydelle ja avunannolle. Olisiko se yksi tämän kriisin hedelmistä?

Löytyisikö yhteisvastuuta myös kriisin jälkeen eteen tulevaan yhteiskunnan jälleenrakentamiseen, keskinäiseen ymmärtämiseen ja apuun.

Ja kirkkona me haluamme välittää tukea, keskusteluapua ja lohtua puhelimitse eri palveluina ja meille voi myös soittaa. Jakamalla tuskaa, se puolittuu ja jokaisella pilvellä on hopeareunuksensa.