Kulmat ja ruusut kurtussa

Pihassamme on kurtturuusupensas. Ei se ole mikään vieraslaji, se on ihan tuttu, ollut tuossa lähes 30 vuotta.

Pienenä taimena sen haimme puutarhalta. Siinä se on kasvanut ja nähnyt lastemme kasvavan. Välillä sen keskelle on osunut pallo, välillä sinne karkasi Leo-pupu (tämä kyllä johti siihen, ettei Leo päässyt enää iltaisin ulos, koska mieheni mielestä naapurit häiriintyvät kiinaa puhuvasta vaimosta, joka yrittää keskellä yötä saada kania ruusupuskasta ulos).

Kurtturuusu on ollut osa meidän elämää tässä talossa aina. Ja nyt siitä on tullut vaarallinen laji, joka pitäisi hävittää.

Mahtaako EU palkata tarkastajia, jotka etsivät kurtturuusuja ihmisten puutarhoista ja lupaavat palkkion sille, joka käräyttää naapurinsa?

Mietimme, miten voisimme pelastaa ruusumme. Mies ehdotti vilttejä, joilla peitetään pensas ja sanotaan, että sen alla on avoauto. Minä ajattelin, että jos vain alkaisimme väittää, että se on orvokki. Tai jos adoptoisimme pensaan. Kuulin kerran miehestä, joka oli kihlannut pihlajan; eikö adoptio olisi sitten ihan mahdollinen?

Meidän kurtturuusumme ei ole koskaan karannut naapuriin, kuten kissamme tekevät.

Se on pysynyt kesät talvet samassa kohtaa, hiukan laajentunut vuosien kuluessa, mutta niin käy kaikille keski-ikäisille yleensä. Se ei ole ikinä uhannut ketään tai valittanut mistään. Tässäkö sille kiitos 30 vuodesta? Jos sen sukulaiset tekevät tuhoja merenrannalla, pitääkö tämän siitä maksaa?

Taas leimataan koko laji jonkun rikkeiden vuoksi. Minä en helpolla ruusustani luovu!

HELENA KALLIO