Kolumni: Kun ovi lukittuu

Minä tunnustan. Murtauduin 5. toukokuuta Suvirannan leirikeskuksen saunaan.

Harrastan avantouintia. Yksin ja yhdessä. Tuona iltana olin yksin matkassa. Menin pukuhuoneeseen, riisuin vaatteet ja laitoin uikkarit jalkaan. Sitten kohti järveä. Pamautin oven perässäni kiinni.

Lukko rapsahti. Ovi lukittui. Tajusin heti miten äijän kävi. Huonosti. Olin uimahoususillani kylmenevässä kevätillassa. Sisällä saunan avain, auton avain ja kännykkä. Lähimpään taloon yli kaksi kilometriä.

Rannassa oli kaksi venettä, mutta ilman airoja. Lähtisinkö melomaan laudalla?

Päädyin toiseen ratkaisuun. Löysin liiteristä metalliset tikapuut. Raijasin ne löylyhuoneen pikkuikkunoiden alle.

Ne olivat reippaasti yli kahden metrin korkeudessa.

Puukalikalla ruudut rikki. Mutta mahtuuko mies? Tilaa oli 30 x 32 senttiä. Aika vähän.

Tiukkaa teki.

Hartiat ja maha mahtuivat. Hienoa! Takamuksen kohdalla ahisti niin, että uimahousut luistivat jalasta. Noh, eipä kukaan nähnyt!

Siivosin lasinsirut ja kävin pulahtamssa. Enkä uskaltanut laittaa ovea kiinni.

Seuraavana päivänä annoin raportin leirikeskuksen isännälle. Lupasin korjata vahingon.

Vaimo vähän ihmetteli uimareissuni pituutta. Taitaa lähteä perääni ensi talvena.

Martti Niemi