Kolumni: Kuolinsiivous

Ystäväni kertoi somepäivityksessään tekevänsä kuolinsiivousta. Kauhistuin – kuka oli kuollut? Tarkemmin luettuani ymmärsin, että kyse olikin vain tavaran karsimisesta. Siitä, että koko omaisuus käydään läpi ullakko ja kellari mukaan lukien ja luovutaan kaikesta tarpeettomasta tavarasta. Tehdään ikään kuin oman kuolinpesän siivous, mutta vain ennen kuolemaa.

Kenellepä meille ei olisi vuosien saatossa kertynyt turhaa tavaraa, varsinkin ellei ole sattunut muuttamaan ja sen vuoksi joutunut käymään varastojaan läpi. Omassa talossamme asuu kahdeksan henkeä, joista jokaisella on urheiluun, kesään, talveen, kevääseen, kesään ja ties mihin muuhun tarkoitukseen liittyviä vaatteita, kenkiä ja välineitä.

Lisäksi on kyniä, leluja, kirjoja, petivaatteita ja epämääräistä pikkusälää ullakot, kellarit, varastot ja komerot täynnä.

Monen muun tavoin koronakevät sai minutkin käymään tavaroitani läpi ihan uudella innolla. Konmarituksesta en innostunut, mutta päätin kokeilla toista tapaa vähentää tavaraa kuukauden ajan, nimittäin minimalispeliä.

Kuukauden ensimmäisenä päivänä pitää luopua yhdestä tavarasta, toisena päivänä kahdesta, kolmantena kolmesta ja niin edelleen, kunnes kuukauden 31. päivänä luovutaan 31 tavarasta. Kun kuukausi on lopussa, tavaraa pitäisi olla 496 kappaletta vähemmän. Kuulostaa huimalle, mutta itse asiassa pois heitettävien tai annettavien tavaroiden löytäminen oli naurettavan helppoa. Ja myös ärsyttävää siinä mielessä, että kuukauden lopulla en huomannut juuri mitään muutosta tavaramäärässämme.

Mitä tästä opin? Tavaraa tulee haalittua ihan turhaan, eikä se tuo onnea omistajalleen. Päinvastoin, hallitsematon kaaos ympärillä saa aikaan kaaosta myös pään sisällä. Päätän jatkaa tavaroiden poistamista toisenkin kuukauden ja pidempääkin.

Ainakin siihen saakka, että alan nähdä edes pienen muutoksen siinä kotimme kaikkein sekalaisimmassa ja vierailta visusti kiinni pidettävässä komerossa.

Kati Keski-Mäenpää