Kolumni: Kuusi vuotta, kolmas johtaja

Soinin kunnanjohtaja Juha Viitasaaren virkasuhde Soinissa päättyy kuukauden kuluttua. Noin kaksi vuotta kestäneen kautensa aikana Viitasaaresta on tullut kuntalaisten parissa pidetty henkilö, jota on ollut helppo lähestyä. Hän on myös näkynyt ja ollut mukana erilaisissa tapahtumissa. Ideoita, hankkeita ja tiedotteita on tullut jatkuvana virtana. Hänen aktiivisuuttaan on kiitelty ja toisinaan hieman ihmeteltykin. Lienee totuudenmukaista sanoa, että Juha Viitasaari on tuonut kautensa aikana Soiniin runsaasti uutta vireyttä ja toimeliaisuutta.

Lyhyet virkakaudet ovat kunnassa ongelmallisia.

Reino Määtän noin 15 vuotta kestäneen kauden jälkeen Soinissa näyttää alkaneen lyhyiden jaksojen aika, jolle ei ehkä ole loppua näkyvissä. Soinissa on nyt meneillään kolmannet kunnanjohtajan vaihtoviikot kuuden vuoden sisällä. On ymmärrettävää, että isojen asioiden eteenpäinvieminen ja kehittämisen jatkuvuus väistämättä kärsivät kunnanjohtajien vaihtuessa alle neljän vuoden välein. Yhden vaalikauden aikana kunnanvaltuuston kokouksissa voi eri vaiheissa istua jopa kolme hyvin erilaista persoonaa kunnanjohtajina.

Uusi kunnanjohtaja aloittaa Soinissa sopimuksen mukaan, mutta aikaisintaan 18.11.2019. Olipa hän kuka tahansa, niin eteensä hän saa vanhat tutut asiat: talous, työllisyys, väkiluku, ikärakenne, tuulivoima jne. Suomen ja maailman talouden taivaalle kertyvät yhä tummemmat pilvet eivät tilannetta helpota. Tuulivoima-asioissa on viime kuukausina eletty jonkinlaista suvantovaihetta, mutta Kimpilammenkankaan tuulivoimahankkeen osayleiskaavoitus taatusti kuumentaa keskustelun uudelleen. Erämaan Elämyskeskus Oy on sitten ihan oma lukunsa.

Aarre Löytömäki