Kolumni: Lämmin muisto äidistä

Tänään on Elma-äitini kuolemasta tasan kahdeksan vuotta. Vielä sunnuntaina oli kirjoitukseni aihe täysin hakusassa. Sitten valkeni. Siinä se on.

Äitini sai elää lähes 93-vuotiaaksi. Tätä ei läheisistä kukaan olisi uskonut 50-luvulla, jolloin hän kärsi sydämen mistraaliahtaumasta. Sairaus paheni vuosi vuodelta.

Helsingissä 1965 tehty leikkaus antoi pitkän jatkoajan.

– Tuona aikana jouduin valmistautumaan myös kuolemaan. Leikkauksen epäonnistuminen oli otettava huomioon, vaikka tiesinkin, että mitään ei tapahdu Herran sallimatta. Oli turvallista tietää kaiken olevan Taivaallisen Isän kädessä, muisteli äitini jälkeen päin.

Tein hänestä jutun Sana-lehteen syksyllä 1965.

Siihen aikaan leikattua sydänpotilasta pidettiin jatkohoidossa kuukausitolkulla. Äitini kotiutettiin vasta kuuden viikon päästä.

Vanhuudenpäivistään suurimman osan äitini vietti Pietarsaaressa. Iän tuomat vaivat veivät hänet ensin sairaskotiin, sitten vanhainkotiin ja viimein dementiakotiin.

Muisti teki lopulta tenän.

– Kumpi meistä on vanhempi, kysäisi äiti kerran käytyäni häntä katsomassa.

Oliko tosissaan vai ei, siitä en ole varma. Taisi vaan kiusoitella.

Äidistäni jäi aurinkoinen kuva.

– Mitä enemmän Jumala koettelee sairaudella ja kärsimyksellä, sitä tärkeämmäksi käy iankaikkinen elämä, hän vakuutti.

Martti Niemi