Mäntyä vai mangrovea

Tämän kesän viinirypäleet on kerätty. Köynnös on laskettu alas ja peitelty. Talvi saa tulla.

Puutarhuri minussa meinaa välillä innostua, kun ilmaston lämmetessä viininviljely onnistuu kohta avomaallakin. Tiedän kuitenkin hyvin, että eksoottiset puutarhakasvit on vain pieni lohdutuspalkinto siinä kujanjuoksussa, kun uudet vieraslajit, kasvitaudit, tuholaiset, malariahyttyset ja mistelit tulevat puutarhaan.

Viime talvena satoi lumen mukana Saharan hiekkaa hanget ruskeiksi. Jos hiekka pysyy ilmassa tuon matkan, lentää tänne kevyesti samaa reittiä myös itiöt, alkueläimet, bakteerit, virukset, siemenet ja pikkuhyönteiset.

Meidän pelastus on ollut puhdistava pakkanen, se narskuva sinivalkoinen oikea talvi. Nyt ilmakehä on tullut hulluksi.

Sääilmiöt pompsahtelevat ääripäästä toiseen. Ihan hyvin syksyn jälkeen voi tulla toinen syksy, eikä talvea ollenkaan.

Olen valmistautunut hyvästelemään havumetsät jo elinaikanani. Pari astetta lisää keskilämpöön, muutama tuhnuinen kesä suopursuruostetta sukulaisineen, sen päälle suihkuvirtauksen mukana pilvi jotain välimerennäkertäjää tai saharansuikertajaa kirjanpainajan seuraksi, ja se on siinä.

Kun kelot on myyty Kiinaan, katsellaan kuinka maasta nousee uudenlainen metsä. Eteläisemmissä maissa kunnaat ovat siinä vaiheessa jo kärventyneet aavikoiksi, ja asukkaat ovat pelastusliivit kaulassa matkalla tänne pohjoiseen.

Ilmastonmuutos ei ole luonnon ongelma, se kyllä pärjää.

Maaemolle ei ole mitään väliä, kasvaako jossain Suomen kohdalla mäntyä vai mangrovea.

Se on ihminen, kun vikisee.

TUULA YLIVINKKA