Kolumni: Miten jouduin tähän tilanteeseen, jossa vaikeinta on ollut saada aika kulumaan

Olen ollut elämässäni kerran aikaisemmin eristyksessä. Silloin vietin 4 vuorokautta Sädehoitoklinikalla Helsingissä. Olin tullut kilpirauhasleikkauksesta ja siinä löytynyttä syöpää hoidettiin radioaktiivisesti. Ajatuksena muutama päivä omassa huoneessa telkkarin, videoiden, kirjojen ja valmiin ruuan kanssa olisi voinut olla lähellä lomaa. Mutta, kun sädehoitoklinikan kellarissa minut lääkittiin ja varmistettiin, etten ”säteilevänä” törmännyt ihmisiin huoneeseeni mennessä ja oven suljettua perässäni oli lomatunnelma kaukana. En osannut keskittyä elokuviin, riviäkään en lukenut kirjasta, nukkuminen oli mitä sattui. Ajankuluksi laskin ambulansseja alhaalla ja Medihelin tuomia potilaita.

Nyt olen suorittanut elämäni toisen karanteenin. Tartuntatautilain nojalla olen ollut eristyksessä positiivisen koronatestin jälkeen.

Kuinka ihmeessä jouduin tähän tilanteeseen? Olen jo aikaa karsinut kaikki ylimääräiset kontaktit pois arjestani. Ilman maskia en ole käynyt asioilla, käsiä on pesty ja desinfioitu ja silti sairastuin. Päivämäärät ja viikonpäivät ovat yhdentekeviä, mutta sen sunnuntain muistan! Vastustin ajatusta, että Jaakko lähti pelaamaan jääkiekkoa toisen joukkueen kanssa Kurikkaan.

Olin sitä mieltä, että oman joukkueen kanssa on aivan tarpeeksi pelejä. Jäin yksin vastustukseni kanssa ja Jaakko lähti, vaikka päivä olisi ollut mitä parhain kokeisiin lukupäivä. Iloisena Jaakko tuli takaisin ja tehojakin oli saanut pelissä, jossa suurin osa vastustajista oli vanhempia. Se siitä sitten.

Alkuviikolla maattiin kylkikyljessä sohvalla ja luettiin kokeisiin. Myöhemmin tuli soitto, että Jaakko on altistunut koronalle Kurikassa ja 7 vrk eristys on edessä. 7 päivää pelistä Jaakko aivasti, minulla ei ollut mitään oireita. Pääsimme testiin ”Lehtimäki ketjun” altistuttamana. Ihminen, joka Jaakon oli altistanut pelissä, oli saanut positiivisen tuloksen. En uskonut korviani, kun lääkäri seuraavana aamuna soitti ja kertoi, että olemme molemmat positiivisia.

Lapsikin siis voi tartuttaa! Koko porukka eristyksiin siitä hetkestä alkaen. Olin käynyt tiputtelemassa äidilleni silmätippoja monta kertaa päivässä kaihileikkauksen jälkeen, nyt hän joutui suoriutumaan lopusta itse, omassa eristyksessään. Onneksi laiskuuttani en ollut varannut edes hiusten leikkuuseen aikaa, vaikka oli pitänyt.

Onneksi emme saaneet lähdettyä Seinäjoelle katsomaan Evitaa Ingan kanssa, onneksi en tehnyt juuri muutakaan ulkopuolella oman kuplani. Jaakko on sairastanut koronan lähes oireettomana. Hän on muutaman kerran niistänyt koko aikana. Minulle tuli takaisin vuosi sitten alkanut yskä ja väsymys. Kuumetta ja aistien menetystä ei ole ollut kummallakaan.

Pahinta sairastuessa on epätietoisuus tulevista päivistä. Kaikkialla lukee pelottavia tarinoita oireista ja niiden äkillisistä alkamisista.

Thl ja omakanta on tullut tutuksi. Meidän eristys on nyt purettu ja pitäisi tohtia lähteä ovesta pihalle. Meillä on vain lääkärin sana siitä, että emme tartuta enää muita. Uutta näytettä ei oteta, koska se voi olla positiivinen vielä monen kuukaudenkin päästä.

Näin lievästi sairastettuna ei kukaan osaa sanoa meidän vasta-aineista, onko niitä ja kauanko ne suojaa. Tutkittavaa riittää paljon.

Vaikeinta on ollut saada aika kulumaan.

Olen kurkkuani myöten täynnä kuninkaallisia (katsottuani koko Crownin Netflixiltä), en jaksa ratkoa enää murhia, en pohjoismaissa, enkä muuallakaan. Olen jopa katsonut Teemalta kahdet linnanjuhlat takautuvasti. Martti Ahtisaaren ensimmäisen kauden aikaan oli Mannerheimristin ritareita elossa 41 henkilöä, kun Tarja Halosen ensimmäisen kauden aikana vain 17. Onkin varsin sopivaa, että tänä vuonna ei ollut linnanjuhlia, kun viimeinenkin ritari on saateltu multiin.

Kiitos ruokahuollosta Sailalle ja Paalijärvelle Tuomolle. Helille kiitos vitamiineista ja Ingalle niistä vapaamielisimmistä ”hoitopuheluista”. Kiitos Ronja ja muut mukana elämisestä. Valtava kiitos Alajärven terveyskeskuksen hoitajille jokapäiväisistä soitoista ja voinnin tarkastuksista, jäljitysten tekemisestä ja näytteenotosta. Oman terveytensä kustannuksella he ovat valmiina toisten hyväksi.

Ja kiitos äiti. Hänellä oli suuri huoli lapsista.

Suunnattomasti ärsyttää kaiken maailman Koskisen Sedut ja muut, jotka eivät ymmärrä tilannetta. Toiset riekkuu ja rilluttelee menemään ilman huolen häivää.

Tähän loppuun on paikallaan lainata entisen työkaverini Tuula Palon kirjoitusta hänen fb-sivuiltaan. Hänen pitkä uransa Suomen johtavassa traumasairaalassa antaa valmiuden kommentoida vallitsevaa tilannetta.

”Harmittaa ihmiset, jotka valittavat maskin käytöstä. Olenkin kannustusmielessä vakuuttanut heille, että maskin kanssa hengittäminen on huomattavasti kevyempää kuin respiraattorissa.”

Teksti: Elina Mikkonen