Kolumni: Pehmeä lasku eläkkeelle

Niin se vaan on, että se päivä koitti, jolloin oli aika siirtyä eläkkeelle. Mitäs sen jälkeen, äkillinen muutosko päivittäiseen rytmiin? Muutama kuukausi on kulunut eläkkeellä oloa. Onneksi tuttu päivärytmi ei kerralla muuttunutkaan kokonaan, vaan se sai tapahtua ikäänkuin pehmeän laskun kautta. Aivan yllättäin minulta kysyttiin, että alkaisinko pitää satutuntia vapaaehtoistyönä. Kotvan aikaa tuumattuani päätin, että ”voishan sitä kokkeilla”. Mikään ei kuitenkaan ole enää entisenlaisensa, eivät edes satutunnit. Ennen aikaan satutunnilla aikuinen luki satua ja lapset kuuntelivat. Nyt on toisin.

Nyt lapsi lukee ääneen satukirjaa ja aikuinen kuuntelee. Sitten katsellaan kirjasta kuvia ja jutellaan, mitä sadusta tuli mieleen.

Jotkut lapset eläytyvät tarinaan niin, että sanat aivan lentävät ilmoille, kun lapsi innoissaan kertoo omaan elämänkokemukseensa pohjautuen, mitä samoja juttuja hänellekin on sattunut kuin kirjan henkilöille. Näin eläkeläisestä tuli yhtäkkiä satutäti, joka on saanut vierailla tutulla koululla viikottain näissä merkeissä. Samalla on päivitetty kuulumiset mukavan työyhteisön kanssa. Harvakseltaan on hoitunut myös sijaisuuksia.

Muistui mieleen vanha työhaastattelu, jossa olin perustellut sitä, mikä on hakemani työn paras puoli. Silloin kerroin ja olen edelleenkin samaa mieltä, että koska lapset ovat ihanan toiveikkaita, niin siitä saa samalla itsellekin jotakin. Mutta mitä, niin se onkin jo vaikeammin selitettävissä.

Tämä lukuvuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika siirtyä kesälaitumille parin viikon päästä kevätkirkon kautta.

Annikki Ojala