Kolumni: Pysyvä seuralainen

Mitä ajattelet itsestäsi? Kuinka puhut itsellesi? Arvostatko itseäsi? Työni puolesta tapaan paljon ihmisiä. Suurin osa on naisia, mutta ei suinkaan kaikki. Yhä enemmän minua on alkanut kiinnostaa ihmisten suhde omaan itseensä. Oma itse kun on se matkakumppani, jota ei voi vaihtaa. Se matkakumppani on mukana alusta loppuun asti. Siksi sen kanssa pitäisi tulla hyvin toimeen. Mutta näyttää siltä, että monen ihmisen vaikeudet, joille annetaan erilaisia selityksiä, on yksinkertaisesti vaikeutta tulla toimeen itsensä kanssa.

Jos ei välitä itsestään eikä arvosta itseään, on hyvin vaikea aidosti kohdata toinen ihminen. Silloin ehkä joko kokee alemmuutta tai suojamuuriksi kasattua ylemmyyttä toisten seurassa.

Ihminen, joka on sinut itsensä kanssa, antaa muille tilaa olla sellainen kuin on. Koska hän itse on ensin antanut itselle luvan olla mikä on. Tällaisen ihmisen seurassa on helppo olla.

Jokainen meistä kantaa mukanaan omaa historiaansa, joka on muovannut meistä, mitä nyt olemme. Mutta siinä ei ole kaikki. Historiaa ei voi muuttaa, mutta tästä eteenpäin voi! Voi oppia arvostamaan itseään, oppia puhumaan itselle kauniisti ja hyväksyen. Ilman, että se edellyttää muiden ihmisten mitätöintiä. Oma arvo on oikeus. Toisen arvon näkeminen on velvollisuus, muuten meistä katoaa ihmisyys. Olisiko aika ottaa itsensä tosissaan? Olisiko aika uskoa, että toisen menestys, ilo tai onni ei ole minulta pois? Että olen arvokas itselleni. Kokeillaanko?

Helena Kallio