Kolumni: Ruoho aidan toisella puolen

Saimme viime syksynä vieraita Amerikasta. Valtion korkea-arvoinen virkanainen, Broadway-musikaalien säveltäjä, laivaston merimies ja metsätutkija matkasivat New Yorkin Manhattanilta Soinin perukoille.

Vietimme muutaman mietteliään hetken ennen heidän tuloaan. Mitä ihmettä moiselle porukalle tarjottaisiin, mitä heille näytettäisiin ja mihin heidät majoitettaisiin?

Hieman nolostellen esittelimme heille tuiki tavallista kesämökkiämme. Tämä nyt on vain tällainen, me selittelimme. Vieraiden silmät suurenivat: aivan oma saunakin! Ja lampi, missä uida! ”Tämä on paratiisi”, he kiittelivät.

Laivastossa työskentelevä vieras souteli yökaudet lampea päästä päähän ja saunoi tuntikaupalla. ”En ole nukkunut vuosiin niin hyvin kuin täällä”, ihmetteli Amerikan suurlähetystöissä ympäri maailmaa työskennellyt vieras. Metsätutkija postasi kuvia, missä hän syö puolukoita ja mustikoita suoraan metsästä. ”Taivas maan päällä”, hän kuvaili Pahankalanperän metsää Instagram-kuvissaan.

Entä mitä muuta te haluaisitte täällä tehdä, kyselimme. Vieraat kertoivat haluavansa ehdottomasti nähdä maailmankuulun ihmeen, suomalaisen koulun.

Niinpä vein heidät Taimelan kyläkouluun oppitunnille. Ja mihin vieraat päivän aikana kiinnittivät huomionsa? ”Oppilaista näkee, että he viihtyvät koulussa. Ja heillä on läheinen suhde opettajaansa, kutsuvat häntä etunimelläkin”, he pohtivat innostuneina.

Joskus ruoho aidan tällä puolellakin voi olla ihan vihreää, ja oman maan mansikat vallan herkullisia. Välillä tekee hyvää nähdä tutut asiat toisin silmin. Se mikä meille on oman kylän pökköperää, saattaa olla toisen silmin nähtynä taivas maan päällä.

Kati Keski-Mäenpää