Kolumni: Senioreista voimaa

Vanhusten huono kohtelu on saanut viime aikoina paljon huomiota eikä syyttä. Jo pitkään on ollut näkyvissä ihmisten eliniän selkeä kasvu. Toisaalta se antaa vireitä elinvuosia eläkkeelle siirtymisen jälkeiseen elämään ja toisaalta välttämättä lisää hoidon tarvetta elinkaaren loppupäässä.

Pari vuosikymmentä oli suuri huoli siitä, kun ns. suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Miten eläkkeiden maksusta selvitään? Seniorelle luotiin huono omatunto eläkkeelle jäämisestä. Suuret ikäluokat ovat olleet jo pitkään eläkkeellä, eikä mitään katastrofia ole näkyvissä. Eläkeyhtiöiden varat ovat päinvastoin kasvaneet.

Huolen sijasta kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, mitä seniorit oikein tekevät. Monet järjestöt pyörivät ikäväestön turvin. Lastenlasten hoitaminen on peräti yleistä, toimitaan koulu- ja kerhomummoina ja -paappoina, seurakuntien toiminta on paljolti ikäihmisten varassa. He myös maksavat korkeat veronsa kiltisti. Taloudellinen puoli ei kuitenkaan ole välttämättä suurin asia, vaan se elämisen tuoma kokemus, jota vanhukset voivat nuoremmille jakaa.

Oma lukunsa on omaishoito. Rosalynn Carter sanoi jo aikanaan, että kaikki ihmiset joko ovat omaishoitajia, ovat olleet niitä, joista tulee omaishoitajia tai jotka tarvitsevat omaishoitoa. Suomessa arvioidaan olevan yli miljoona ihmistä, jotka auttavat sairastuneita tai vammautuneita läheisiään säännöllisesti. Kuitenkin virallisia omaishoitajia on vain noin 40 000. Omaishoitajien apu yhteiskunnalle rahaksi muutettuna on miljoonia. Järviseudulla on onneksi varsin vireästi toimiva omaishoitajien yhdistys. Kynnys avun hakemiseen on vain valitettavan korkea. Omaishoitajat yrittävät sitkeästi selvitä omin voimin. Oikein kohdeltuna vanhusväestö on yhteiskunnan voimavara eikä rasite.

Teuvo Mäkelä

>>>>>>> Stashed changes