Kolumni: Sosiaalialan manageri

Erään japanilaisen tuttavani äidillä on dementia. Tämä tuttava asuu yhdessä äitinsä kanssa ja hoitaa häntä. Sairastumisen alkuvaiheessa hänen äiti suuttui usein omalle tyttärelleen. Esimerkiksi hän jätti kukkaronsa pöydälle, eikä sen jälkeen muistanut, missä se oli. Tuttavani kertoi, että äidistä huolehtiminen oli aika vaikeaa välillä ja hän tunsi itsensä usein väsyneeksi. Mutta hänen toiveenaan oli kuitenkin, että äiti asuisi omassa talossaan mahdollisimman kauan.

Japanissa muistihäiriötä kärsiviä vanhuksia oli tilaston mukaan viime vuonna noin kuusi miljoonaa. Ennusteen mukaan vuonna 2025 määrä kasvaa seitsemään miljoonaan. Tämä tarkoittaa, että silloin noin joka viidennellä vanhuksella on muistihäiriö. Mahdollisesti tämä kehitys ei pysähdy, vaan jatkuu sen jälkeenkin.

Hoitajan hoitoväsymyksestä oli puhuttu aiemmin Japanissa. Omaa puolisoa tai vanhempiaan hoitaneilla on erityisesti vaikea havaita jaksamisen rajat. Heillä on myös taipumus ottaa liikaa vastuuta, eivätkä he pyydä helposti apua muilta. Myös Japanissa on ollut tapana, että lähisukulaiset hoidetaan kotona. Nykyään tosin aikuiset lapset asuvat usein kaupungeissa.

Sosiaalialalta Suomesta valmistuneena olen katsonut muistisairaiden hoitoa ”suomalaisin” silmin.

Japanissa minut yllätti ammattinimike hoitomanageri, eli sosiaalialalla yksilöllisiä hoitosuunnitelmia tekevä työntekijä.

Suomessa manageri on tunnetumpi ammatti musiikkimaailmasta, jossa manageri hoitaa esiintyjän käytännön järjestelyjä.

Hoitomanageri hoitaa vastaavasti asiakkaan ja omaisten toiveita, sekä laatii hoitosuunnitelman yhdessä heidän kanssaan. Hänen asiantuntijuudesta on muistihäiriöisen omaisille iso apu, koska omaisella ei useinkaan ole aikaisempaa tietoa siitä kuinka toimitaan. Myös omaisten jaksamisen kannalta hoitomanagerin tuki on korvaamaton.

SHUHEI YAMAGUCHI