Kolumni: Talven ihmemaa

Ihmisen muisti on verrattain lyhyt ja arkisia asioita ei havainnoi tarkemmin, ellei ne sitten ole kiinnostuksen kohteena yleensäkin.

Yksi itselläni nopeasti unohduksiin jäävä asia on sää. Joka kevät ja syksy sitä odottaa jännittyneenä, mitä sammakot ja muut ilmatieteilijät ennustavat kesän ja talven sääksi.

Viime kesänä uitiin paljon oli siis lämmin ja aurinkoinen kesä. Tämä talvi on ollut kuin satua. Kaikkialla upeaa valkoista lunta, puiden oksat kuurassa, jäähiutaleet ikkunassa ja auringon paistetta jo nyt.

Talvi on kuin ennen vanhaan: pysytään pakkasella, eikä joka toinen päivä sada vettä, ei ole inhottavaa jäätikköä, jossa on vaikea pysyä pystyssä. Kävely on rentoa.

Nautinnollista on, kun taas potkukelkoille on käyttöä. Voi vauhdin huumaa, kun saa lykkiä liikenteessä, eikä potkuttelijan painajaista, hiekkaa ole kylvetty joka paikkaan.

En muista tarkemmin koska edellisen kerran on ollut yhtä upea talvi, mutta kyllä siitä on aikaa, koska lasten potkukelkat olivat jääneet auttamatta liian pieniksi oltuaan autotallin kätköissä liian kauan.

Pulkat ja liukurit ovat taas käytössä ja muistin virkistykseksi on otettu paljon upeita luontokuvia.

Kotipihan hangilla on voinut seurata jänisten reittejä ja todeta, että korkeat hanget ovat kattaneet heille pöydän suoraa omena- ja luumupuiden oksiin asti.

On siis taas jännitettävää odottaa, saadaanko syksyllä satoa vai menikö ne talven mukana parempiin suihin.

Luonto on niin ihmeellinen ja voimaannuttava.

Elina Mikkonen