Kolumni: Tuleva kielinero

Saimme sukuun neljä vuotta sitten eksoottisen kukan, kun veljeni toi Suomeen georgialaisen vaimonsa.

Heidän perheeseensä kuuluu myös kolmivuotias tyttö, jolla on äitinsä tummat hiukset ja silmät sekä isänsä vaalea luonnonkihara tukka. Tulinen temperamentti lienee Kaukasuksen suunnalta peräisin.

Pääkaupunkiseudulla asuvan perheen vanhemmat puhuvat keskenään englantia ja lapselleen äidinkieltään.

Veljeni vaimo opiskelee uutterasti suomea ja heidän pikkutyttönsä käy suomenkielistä päiväkotia. Numeroista ja rakennuspalikoista kiinnostunut tyttö osaa laskea englanniksi ja georgiaksi sataan, suomea hän osaa vasta vähän. Vanhempiensa yllätykseksi hän luki ääneen englanninkielisiä sanoja viime kesänä.

Tytöllä on oma kielensä, joka on sekoitus hänen ympärillään kuuluvia kieliä sekä ”omaa tuotantoa”. Päiväkodissa hän saa suomen kieleen erityistä tukea.

Kun neidin sanallinen arkku joskus kunnolla aukeaa, hän osaa kolmea kieltä. Melkoinen pääoma pienelle lapselle maailmassa, jossa monikieliset ovat enemmistö.

Tutkimusten mukaan useampaa kieltä osaavat pärjäävät kielten opiskelussa yksikielisiä paremmin. Kahta tai useampaa kieltä sujuvasti puhuvilla on todettu olevan pienempi riski sairastua dementiaan. Mielestäni näitäkin seikkoja tärkeämpää on, että sukumme reipas nappisilmä osaa myös Georgiassa asuvien isovanhempiensa ja enojensa kieltä. Sen kautta yhteys kaukaisiin sukulaisiin ja juuriin pysyy elävänä. Päivittäinen yhteydenpito ilahduttaa molemmissa maissa.

Saila Collander