Kolumni: Työn sankarit

Helmikuun alussa sähköt reistailivat. Valot vilkkuivat kuin 1970-luvun diskossa. Eräänä iltana sähkökatkon kestettyä pari tuntia lähdin kävelylle. Kello lähestyi iltayhdeksää. Ulkona oli pimeää, mutta tutussa ympäristössä oli helppo kulkea. Naapurin tie oli poikki. Puu oli rojahtanut tielle. Lumikuorman taivuttamia puita oli kaikkialla. Kuljin eteenpäin. Parin sadan metrin päässä olevaan risteykseen pysähtyi pakettiauto. Kahden miehen partio oli korjaamassa sähkölinjan vikoja. Sokaisevan kirkas käsivalaisimen kiila halkoi ilmaa kuin Tähtien sodan valomiekka. Riippuvia oksia se ei kuitenkaan leikannut.

Tuossa oli ollut puu langoilla. Nyt se oli jo poistettu. Pehmeä lumi ei kantanut edes leveää metsäsuksea. Miehillä oli takana 12 tuntia töitä. Aamulla oli ollut pieni lepohetki, jota oli edeltänyt 19 tunnin työputki. Mobiililaitteesta kuului viestiliikennettä.

Kansalainen X oli ilmoittanut, että Y:n muuntajan lähellä rätisee sinertävä valokaari.

Muutaman kilometrin päässä sijaitseva kohde oli nyt tiedossa. Jos se saataisiin kuntoon, niin tälle linjan osalle virtaisi sähköistä elämän voimaa jo tunnin kuluttua.

Sähkömiehet ehtivät vielä siemaista pienet huikat vesipullosta ja vaihtaa muutaman sanan pimeällä, syrjäisellä tiellä kävelevän paikallisen kanssa. Toinen miehistä heilautti kättään. Taas mennään pelastamaan maailmaa! Auton valot katosivat mutkan taakse. Tielle laskeutui pimeys. Kuului vain lumijyvästen hiljainen rapina ulkovaatteen pinnalla. Sähkökatko oli saanut inhimilliset kasvot. Pimeässä metsässä näkee joskus asiat paremmin ja tarkemmin. Kotiin palattuani valot syttyivät. Katsoin kelloa. Tunti oli kulunut.

Aarre Löytömäki

>>>>>>> Stashed changes