Kolumni: Valinnan ilo ja vaikeus

Japaniin muuttoa varten aloitimme jo keväällä tavaroiden järjestelyn. Osa tavaroista heitettiin roskiin, osa vietettiin kirpputorille ja osa pakattiin varastoon.

Talo näyttää silti vieläkin kaaokselta, mutta monissa kaapeissa ei ole enää mitään. Seuraavan vaihe on lähettää osa tavaroista Japaniin. Näitä tavaroita ovat ruokatarvikkeet, vaatteita, kenkiä, suomenkielisiä kirjoja sekä muita, joita ei tarvita heti käyttöön.

Lähetämme myös muutaman kahvipaketin Suomesta, mutta ei kahvinkeitintä, eikä riisinkeitintä. Tiedän erään suomalaisen, joka pakkasi joka matkalle kahvinkeittimen mukaan. Japanissa voi hankkia näitä ja muita kodinkoneita. Emme halua lähettää mielestämme turhia tavaroita. Samoin haluamme ottaa mukaan vain oikeasti tarpeelliset tavarat lentokoneeseen. Mitä vähemmän tavaroita, sitä helpompi kantaa.

Silti seuraavan kysymys on minulle ja mahdollisesti monille muillekin hankala kysymys.

Jos voisin ottaa vain yhden tavaran matkalle, mitä ottaisin? Sitten kun siis tilanne taas matkustamisen sallii.

Esimerkiksi eräällä japaninkielisellä kotisivulla suositellaan seuraavia tavaroita yhden yön matkalle: Visa-kortti, ajokortti, vakuutuskortti, passi, älypuhelin, sekä laturi, hygieniatarvikkeet, muovipussin, laastarit, lääkkeet, alusvaatteet, kynsisakset, pyyhkeen ja auringonrasvan. Nämä kaikki on varmaan tarpeellisia ja erityisesti pitää ottaa ainakin rahaa ja passi.

Kuitenkin jos ei tarvitse miettiä näitä perustarvikkeita, mielelläni valitsisin jotain muuta. Vaikka päiväkirjan, jossa on valmiiksi kynä, on minun valintani. Sitä olisi ihanaa lukea myöhemmin, mitä tehtiin matkalla. Keväällä sain lahjaksi päiväkirjan, joka on pakattu mukaan. Entä te? Mitä otatte?

Shuhei Yamaguchi