Kolumni: Virstanpylväs tämäkin

Niin vaan kävi, että tuli kuluneeksi peräti 50 vuotta siitä, kun olin päässyt ylioppilaaksi. Entinen opinahjoni järjesti oikein juhlan tässä tarkoituksessa meille senaikaisille ylioppilaille.

Tämän virstanpylvään saavuttamisessa minulla on ollut onni matkassa, kun olosuhteet ovat olleet suosiolliset. Alavuden lukion rehtori kutsui kaikki vuonna 1969 sieltä ylioppilaiksi valmistuneet yhteiseen juhlaan. Koulun nimi oli pitkänä ajanjaksona kerinnyt muuttumaan. Ennen se tunnettiin nimellä Alavuden Yhteiskoulu, mutta nyt Alavuden lukio. Juhlassa meidät paikalle saapuneet julistettiin riemuylioppilaiksi ja oikein todistukset annettiin.

Paikalle oli saapunut 26 ylioppilasta. Kahdelta oli elämänlanka katkennut, yksi sattui olemaan juuri tuolloin sairaana ja muista ei ollut tietoa. Kaikkiaan ylioppilastodistuksen sai silloin aikanaan 47 nuorta.

Senaikaiset nuoret eivät olekaan enää ensinkään nuoria, vaan senioreita, kuten nykykielellä mielellään sanotaan. Kokopäivätöissä kertoi olevansa edelleenkin kaksi henkilöä, osapäivätyössä yksi ja loput nauttivat ansaituista eläkepäivistä. Kaukaisin riemuylioppilas tuli paikalle Yhdysvalloista asti.

Sen verran vuosia ja vuosikymmeniä oli päässyt kulumaan, että tunnistaminen olisi ollut vaikeaa, ellei koulun toimesta olisi järjestetty osallistujille nimilaput kaulaan. Niistä viimeistään tiesi kuka kukin on.

Samaan juhlapäivään, kesäkuun ensimmäiseen, osui myös sukulaispoika Ollin varsinaiset lakkiaisjuhlat. Kun valokuvan perusteella muistelin keitä vieraita omissa nuoruudenaikaisissa ylioppilasjuhlissani oli ollut, niin kyllä löytyi muutama henkilö, jotka ovat osallistuneet kumpaankin juhlaan. Vanhaa ryhmäkuvaa katsellessa saikin todeta, että siinä näkyvistä lapsosista ja nuorista oli tullut varsin varttunutta väkeä, näinhän se tuppaa menemään, kun juhlapäivien väliä on tasan 50 vuotta.

Annikki Ojala