Kolumni: Passivoitunutta eloa

Juurtuneiden tapojen muuttaminen ei ole helppoa, etenkään jos kysymys on liikuntatottumuksista. Silti usein uutisia ja poliittisia linjauksia seuratessa vaikuttaa siltä, että ihmisten odotetaan tuosta vain muuttavan tapojaan toivottuun suuntaan. Kuten moni aktiivisemmasta elämäntavasta haaveileva tietää, muutos ei ole helppo.

Yhteiskunnan rakenteet ohjaavat fyysisesti passiiviseen elämäntapaan, kun taas monet tehdyt tutkimukset painottavat aktiivisen elämäntavan merkitystä ihmisen jaksamiselle ja hyvinvoinnille. Mistä tämä sitten johtuu?

Ihmisillä on tapana omaksua käytöstapoja, jotka helpottavat elämää. Moottoroidut ajoneuvot vievät meidät kaikkialle vaivattomasti ja nopeasti. Hissit ja liukuportaat tekevät kävelemisestä tarpeetonta. Arki on helpottunut monella osa-alueella, mutta kehityksellä on kääntöpuolensa.

Arjen elon helpottumisen myötä ihmisistä on tullut maailmanlaajuisesti yhä huonokuntoisempia. Liikunta ja fyysinen aktiivisuus eivät yksinkertaisesti usein enää sovi nykyiseen elämänmenoon, jossa asioiden tulisi olla arkista tekemistä helpottavia.

Liikkumisesta on tullut jotain perusarjesta irrallista toimintaa, johon täytyisi löytää erillinen aika kiireisestä kalenterista.

Koko yhteiskunnan kattavaa passiivisuutta on vaikea selättää, ellei fyysisen aktiivisuuden asemaa osana päivittäistä elämää mietitä kokonaan uudelleen. Kyse on siitä, kuinka integroida liikunta osaksi päivittäistä elämää ja tarjota kannustava mahdollisuus tapojen muuttamiseen.

Jani Matti Tuomela