Älä suorita kesälomaa

Heinäkuu on suomalaisten suosituinta kesäloma-aikaa.

Tämän vuoden lomasuunnitelmat niin kodeissa kuin työpaikoilla sotki korona. Silti useimmat työpaikat ovat enemmän tai vähemmän kiinni heinäkuun ajan.

Lomalla on tarkoitus saada akut ladattua tulevaa pitkää talvea varten. Yksilöllistä on, rentoutuuko parhaiten useamman viikon lomalla vai parilla-kolmella lyhyemmällä pätkällä.

Pidennetty viikonloppu tai yksi viikko on useimmille liian lyhyt aika työasioista irti pääsemiseen. Pilkotusta kesälomasta on hyötyä vaikkapa silloin, jos heinäkuu sattuu olemaan kolea ja sateinen.

Esimerkiksi monet yrittäjät ja maanviljelijät eivät pystykään lomailemaan viikkokausia yhteenmenoon.

Olipa lomakuukausi sitten mikä tahansa, sen alkua ei kannata käyttää tekemättömien töiden urakointiin.

Jos työpöydän putsaamisen lisäksi loman alussa pitää pestä matot ja ikkunat, raivata kaapit ja kitkeä puutarha rikkaruohoista puhtaaksi, voi akkujen latautumisen käydä huonosti.

Yhtä oikeaa lomailutapaa ei ole olemassa. Toinen haluaa touhuta ja reissata, toinen taas oleilla ja lepäillä riippumatossa.

Tärkeintä on, että lomaa ei suoriteta näyttävien some-päivitysten toivossa, vaan sitä vietetään omien toiveiden mukaan.

Onnistuneen loman jälkeen työt eivät tunnu rasittavilta, vaan niihin on mukava käydä käsiksi. Virtaa riittää ideoihin ja tarvittaessa myös työkavereiden auttamiseen.

Saila Collander