Imagoa edistävä onnittelu

Vielä neljä vuotta sitten Alajärvellä syntyi sata vauvaa tai vähän enemmän. Nyt trendi on sama kuin ympäri maan: syntyvyys laskee. Kaupunkiin on viime vuosina syntynyt noin 80 lasta. Soinissa syntyvyys on ollut viime vuosina 15–16 lasta. Vimpelissä syntyi sekä viime että edellisvuonna 16 pienokaista. Lappajärvellä on vielä päästy yli 20 lapsen syntyvyyden: viime vuonna syntyi peräti 24 vauvaa, edellisenä 20.

Ilkka (25.2.) uutisoi maakunnan kuntien tavoista muistaa vauvaperheitä. Euroilla mitattuna edelläkävijät ovat Soini ja Karijoki. Molemmat kunnat maksavat syntyneiden vauvojen perheille lapsirahaa kolmena vuonna peräkkäin 500 euroa.

Suurimmassa osassa eteläpohjalaiskuntia ei makseta vauvarahaa tai muisteta vastasyntyneitä.

Vimpelissä ja Alajärvellä asia on ollut esillä. Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen miettii, että pieni muistaminen voisi olla paikallaan, koska vauva on iloinen asia.

Syntyvyyden lasku on monen asian summa, jota isokaan rahavirta ei käännä, mutta Koivusen kanssa on tässä asiassa helppo olla samaa mieltä. Vauva todellakin on iloinen asia. Kunnat voisivat kiillottaa brändiään ja onnitella pikkurahallakin.

Kotikunnasta muistuttava ruokalappu tai vaate olisi oiva tapa muistaa, todennäköisesti ilmaista mainosta näkyisi ainakin somessa. Lahja voisi olla myös palvelu, vaikka perhetyöntekijän apua ilmaiseksi pariksi tunniksi.

Lestijärvi on ollut vauvarahan maksussa valtakunnallinen edelläkävijä. Vauvasta maksettu kymppitonni ei ole kuitenkaan mullistanut syntyvyyttä sielläkään, jos lukuja tarkastellaan pidemmällä, esimerkiksi 5-10 vuoden, aikavälillä.

Johanna Kataja