Iso vastuu ja hatunnosto

Kuntavaalit ovat vakava ja vastuullinen asia, toisaalta myös mielenkiintoinen ja innostava vaikuttamisen paikka. Vaikuttaa voi sekä asettumalla ehdokkaaksi että äänestämällä. Molemmille näille oman kunnan tai kaupungin asioista välittämisen osoituksille on syytä nostaa hattua.

Tämän lehden kolumnissa Aarre Löytömäki kuvailee hyvin sitä, millainen valtuustokausi Soinissa on nyt jäämässä taakse. Päätöksenteko ei ole aina helppoa ja vaatii valtuutetuilta paljon aikaa ja vastuunottoa, mutta se työ on välttämätöntä, jotta kunnat ylipäätään voivat toimia.

Valtuusto on korkea vaikuttamisen paikka jokaisessa Järviseudun alueen kunnassa. Toivottavasti ehdokasasettelun viimeisetkin viikot sujuvat täällä hyvin.

Kun lukee kuntalaista (huhtikuu 2015) valtuustojen tehtävistä, voi ymmärtää, että vain vaalien ja mahdollisimman korkean äänestysinnon kautta syntyy kuntaan hallinto, joka mahdollistaa demokratian toteutumisen. Toivottavasti jokainen kuntalainen tekee osansa siihen, että huhtikuun vaaleissa äänestämässä kävisi koronasta huolimatta mahdollisimman moni.

Kuntalain mukaan kiteytettynä jokaisessa kunnassa on valtuusto, joka vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta sekä käyttää kunnan päätösvaltaa. Laki listaa valtuuston päätettäväksi muun muassa: kuntastrategia, hallintosääntö, talousarvio ja taloussuunnitelma, omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta päättäminen ja paljon muuta - myös jäsenten valitseminen moniin eri toimielimiin. Siis tehtävälista on pitkä ja vastuu kuntalaisille merkittävä.