Julkisuutta tahtomatta

Someraivo. Laturaivo. Lumiraivo. Suomalaiset ovat yllättävän raivokasta kansaa. Sosiaalinen media on tehnyt raivosta julkista. Kun ennen papatettiin puolisolle tai kaverille raivopäissään, nyt raivo voidaan ryykäistä kännykällä someen ennen kuin tunnemyrsky on ehtinyt yhtään tasaantua.

Siellähän se raivo sitten on, tuhansien ihmisten silmien edessä taivasteltavana ja tykättävänä. Joitakin ehkä hävettää jälkikäteen, joitakin ei. Lähtökohtaisesti voimme ajatella, että esimerkiksi lumia auraavan urakoitsijan työ ei kuulu julkisen arvioinnin alle siinä missä vaikka kaupunginjohtajan tai kansanedustajan.

Julkiseksi tuokin työ on sosiaalisen median aikakaudella muuttunut. Jopa niin julkiseksi, että jotkut väsyvät toistuvaan julkiseen arvosteluun. Yksi osa tätä ilmiötä on auraajien työn kuvaaminen. Sitä tapahtuu Alajärvelläkin. Kun aurauskalusto tulee omille nurkille, saatetaan siitä ottaa kuva. Traktorin kyydissä istuvalle kuljettajalle jää arvoitukseksi, mihin kuva päätyy ja mihin sävyyn ryyditetyllä kuvatekstillä. Jokainen voi miettiä vaikka oman ammattinsa kautta, miltä se tuntuisi.

Kaupungin virkamiehelle asti kulkeutuva palaute koskee yleensä sitä, mihin lykätty lumi kasataan. Jääkö sitä omaan liittymään? Tuprutetaanko sitä lingolla väärälle eli omalle tontille? Ja se tärkein: miksi tietä ei ole jo aurattu?

Jos olisi loputtomasti rahaa, moni asia olisi varmasti paremmin: enemmän urakoitsijoita ja vähemmän kiirettä. Vähintä, mitä itse kukin voi tehdä, on säilyttää malttinsa. Sen jälkeen voi miettiä sitä, mihin palaute kannattaa antaa, että se oikeasti voi vaikuttaa.

Johanna Kataja

>>>>>>> Stashed changes