Junioreilla on näytönpaikka

Nuorten äänestysprosentti vahvistetaan vasta myöhemmin kesäkuussa. Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi kuitenkin tiivisti todennäköisen tosiasian jo viime viikolla: ”Se jäänee pieneksi muun väestön tavoin.” Vuoden 2017 kuntavaaleissa vain joka kolmas nuori kävi äänestämässä.

Uusiin valtuustoihin valituista 5,58 prosenttia oli alle 30-vuotiaita. Alajärvellä luku on 0 prosenttia. Ehdolla oli kuitenkin muutamia aidosti nuoria. Nuorin oli perussuomalaisten listoilla ollut 19-vuotias sähköasentaja Valtteri Karhunen. Hän sai 16 ääntä ja tuli valituksi varasijalle.

Allianssi on selvittänyt nuorten äänestysaktiivisuutta. Alle 35-vuotiaat perustelevat tutkimuksissa äänestämättömyyttään ehdokasvalinnan vaikeuksien lisäksi etenkin tiedonpuutteella. Myös työesteet, matkat ja äänestämisen hyödyttömäksi kokeminen olivat tärkeitä perusteita noin joka neljännelle nuorelle äänestämättä jättäneelle.

Näissä vaaleissa ennakkoäänestysaikaa oli jopa pidennetty, joten aikaa takuulla oli. On äärimmäisen huolestuttavaa, jos ja kun äänestäminen koetaan hyödyttömäksi.

On syytä olettaa, että samanlaisia hyödyttömyyden ajatuksia on myös yli 35-vuotiailla äänestäjillä, kun äänestysprosentti jäi niin alhaiseksi.

Alajärvelläkin nuorisovaltuustolla on nyt äärimmäisen tärkeä tehtävä. Sen puheenjohtaja Fanni Yliaho totesi (Järviseutu 19.5.), että nuorisovaltuusto haluaa vaikuttaa eikä olla pelkkä tapahtumien järjestäjä.

Oikein. Nyt tätä asennetta todella kaivataan, jottei valtuuston ainoaksi kontaktiksi nuoriin alajärveläisiin tule äitys, isyys, isovanhemmuus, kummius tai satunnaiset kontaktit nuoriin siellä sun täällä.

JOHANNA KATAJA