Karhut ja sorsat jahdin avaajina

Metsästyskauden perinteinen avaus, sorsastuksen alkaminen 20. elokuuta tasan puolelta päivin, oli maanantaina. Vuosikymmenten valossa tämä päivä on muodostunut mieliinpainuvaksi suurelle joukolle metsästyksen harrastajia.

BirdLife Suomi ja Suomen Metsästäjäliitto ovat lähestyneet sorsastuskauden alkaessa mediakenttää. Järjestöt muistuttavat tärkeistä asioista: Ammuttava lintu on aina tunnistettava ennen laukausta. Ampumamatka on pidettävä riittävän lyhyenä, mikä haulikolla tarkoittaa alle 30 metriä. Liitot pitävät myös tärkeänä noutavan koiran käyttöä metsästäjän apuna ja suosittelevat, että ensisijaisesti metsästettäisiin lajeja, joiden kannankehitys on pitkällä aikavälillä suotuisa. Näitä ovat sinisorsa, telkkä ja tavi. Järjestöjen mukaan tänä vuonna on oltava tarkkana, ettei saaliksi tule keskenkasvuisten poikueiden emoja.

Kestävään ja eettiseen metsästykseen kuuluu, että saalista otetaan enemmän hyvänä ja vähemmän huonona vuonna.

Jo muutaman vuoden ajan myös karhunkaatajien jahti on voinut alkaa 20. elokuuta. Järviseudulla ulottuen lähialueelle karhunkaatolupia on tänä vuonna kolme.

On hyvin merkittävää ja turvallisuutta lisäävää, että alueella on yhä vahvaa metsästysharrastusta.

Niillä alueilla, joille karhunkaatolupa myönnetään, uhkaa karhu perustellusti turvallisuutta.

Lähestyvä hirvenmetsästyskausi vastaa taas erityisesti liikenneturvallisuuden uhkatekijöihin, sillä hirvikolareissa menetetään vuosittain monia ihmishenkiä.

Sari Heinilä