Koronan julma kurimus täällä

Tämä on epätodellista. Kuin elokuvaa. Raskasta varmasti kaikille. Näin listasi Paavolan koulun rehtori Pentti Rentola maanantaina, kun hän oli koululla järjestelemässä jälleen yli neljän sadan oppilaan poikkeusolojen opetusta.

Korona kurittaa nyt Järviseudun aluetta tavalla, jonka uhka tiedettiin, mutta jonka toteutumiseen ei haluttu uskoa. Nyt tiedetään, että se oli toiveajattelua. Korona on nyt lähellä.

Vaikka asiaa tarkastelisi mistä näkökulmasta, niin aina päätelmä on sama: Kuinka tätä vielä jaksetaan useita kuukausia. Kaikki tapahtumat joulunavauksesta lentopalloiluun on peruttu. Yrittäjille tilanne on taloudellisesti erittäin vaativa, sillä lähestyvä joulumyynti on varmasti ratkaiseva palveluiden säilymisen kannalta. Erityisesti vanhuksille korona on aina henkeä uhkaava vaara ja hoitohenkilökunnalla on kohtuuttomankin suurelta tuntuva vastuu tartuntojen ehkäisemisessä. Terveydenhuollon henkilöstö on kantanut valtavan taakan pandemiasta myös Järvi-Pohjanmaan alueella.

Koronatartuntojen ehkäisemisen avaimet ovat meidän jokaisen käsissä. Järviseutu-lehti vetoaa nyt jokaiseen henkilökohtaisesti: Pidetään kiinni ohjeista, käytetään maskeja ja vältetään kaikkia turhia tapaamisia, jotta paluu normaalimpaa arkeen olisi taas pian mahdollista.

Tämä vuosi on opettanut koronasta ainakin sen, että jo muutaman viikon tarkalla karanteenilla ja käsi- ja yskimishygienian ehdottomalla vaalimisella voidaan suurikin tartuntarypäs taltuttaa. Ja kun poikkeuksellista tarkkaavaisuutta jaksetaan siitä eteenpäinkin jatkaa, niin turvallisempi joulunvietto voi vielä olla mahdollinen.

Sari Heinilä