Kuka meiltä pääsee läpi?

Eduskuntavaalien ehdokasasettelu on valmis. Järviseudulla kotipaikkaansa pitäviä ehdokkaita on kymmenen. Vihoviimeisenä ehdokkuutensa ilmoitti todellinen konkari Raimo Vistbacka. Hän on ehdolla Sinisen tulevaisuuden listoilla. Vistbacka sanoo Ilkassa (6.3.2019), että vanhemmat ihmiset ovat sanoneet, että haluaisivat vielä kerran häntä äänestää.

Niin, äänestäminen ja äänestysaktiivisuus nämäkin vaalit tietenkin lopulta ratkaisevat. Hattua on nostettava niille, jotka ovat valmiit itsensä tähän vaalimankeliin asettamaan. Ilman heitä ei olisi demokratiaa.

Tällä hetkellä eduskunnassa on vain yksi järviseutulainen kansanedustaja, sinisten Reijo Hongisto. Vaalimatematiikan varmasti hyvin taitava Vistbacka sanoo samaisessa haastattelussa, että puolueesta läpimenoon tarvitaan noin 13 000 ääntä.

Vistbacka ja Hongisto eivät ole olleet yhdessä ehdolla aiemmin, joten nähtäväksi jää, kuinka pitkälle heidän, puolueen ja vaaliliiton kannatus vie. Hongisto sai viime vaaleissa 6 736 ääntä. Vistbacka vuonna 2007 kun oli viimeksi ehdolla 8 046.

Muut alueen ehdokkaat ovat lappajärveläinen Maria Viita-aho-Tohni (kd.), vimpeliläinen Anne Niemi (kesk.) sekä alajärveläiset Heli Hämäläinen (vihr.), Antti Joensuu (kesk.), Olli Ketola (vas.) ja Jukka Kangastie (ps.). Lisäksi Evijärveltä on ehdolla Pirjo Ranta-aho (kp.) ja Jorma Tolonen (vas.).

Järviseudulla on totuttu vuosikymmenet paikalliseen kansanedustajaan. Vuosina 1983–87 oli viimeksi vaihe, jolloin yksikään Järviseudun kunta ei ollut kansanedustajan asuinpaikka. Sitä ennen edustaja oli vuosikymmenet.

Kuinka käy nyt? Alueen etu on se, että edes yksi alueen ehdokkaista pääsee läpi.

Johanna Kataja