Lukeminen kannattaa aina

Soinissa avattiin viime tiistaina omatoimikirjasto. Alajärvellä ja Lehtimäellä omatoimiaikaan on siirrytty jo aikaisemmin, kuten myös muualla Järviseudulla.

Avajaisissa puhunut kunnanjohtaja Juha Viitasaari viittasi tuoreeseen tutkimukseen, jonka tuloksen hän tiivisti: mitä enemmän kotona on kirjoja, sitä parempi on lasten lukutaito.

Monesta nykykodista kirjahylly puuttuu, mutta aukkoa voidaan paikata kirjaston aktiivisella käytöllä. Omatoimikirjastoon voi poiketa lähes milloin tahansa.

Mikä olisi oivallisempi tapa viettää sunnuntaita kuin pakata lapset mukaan ja lähteä kirjastoon? Tai hakea yksin asuva vanhus ja suunnistaa hänen kanssaan kirjojen ja lehtien äärelle?

Laajat aukioloajat ilahduttavat kuntalaisia. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan neljä vuotta sitten omatoimikirjastojen osuus kirjastojen kaikista aukiolotunneista oli neljä prosenttia, viime vuonna jo 15 prosenttia.

Se, että lukemisen äärelle pääsee ilman henkilökunnan läsnäoloa, edistää lukemiskulttuuria ja kasvattaa elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia, koska aineiston pariin pääsee entistä helpommin.

Lukutaidon ja yleissivityksen kannalta kirjastot, kansakuntamme yhteiset olohuoneet, ovat elintärkeitä. Loppujen lopuksi se ei ole tärkeätä, kuka kirjaston oven avaa - virkailija vai asiakas. Tärkeintä on, että ovi avataan mahdollisimman usein ja jokaisessa elämän vaiheessa.

Saila Collander

>>>>>>> Stashed changes