Näkymätön virusuhka

Historiallinen päätös valmiuslain käyttöönotosta koskee nyt meitä kaikkia. Koronaviruksen tartuntauhan laajeneminen on johtanut ennennäkemättömiin seurauksiin Suomessa ja myös Järviseudulla. Tilanteen vakavuus on jokaisen tiedossa.

Päätökset, jotka koskevat erityisesti kokoontumisten estämistä, vaikuttavat nyt kaiken ikäisten ihmisten inhimilliseen elämään laajasti aina kodista, perheistä ja harrastuksista yhteiskunnan moniin toimintatapoihin saakka.

Jo viime viikon uutistulva tapahtumien peruuntumisista ennakoi tulevaa. Maanantain tieto koulutyön siirtymisestä etäopetukseen tänään keskiviikkona aivan pienimpiä lukuunottamatta on täysin poikkeuksellista. Sekä oppilaat että opettajat ovat nyt uuden edessä. Nyt jos koskaan koulun ja kodin yhteinen vastuunotto on välttämätöntä, jotta koulutyö voisi onnistua poikkeusoloissa.

Presidentti Sauli Niinistö rauhoittelee Presidentin kynästä -palstallaan säikähtämästä tilannetta liikaa: Poikkeusolot tai valmiustila ovat sanoja, jotka historian taustoista helposti tuottavat hahmottamattoman pelonsekaisen tunteen.

Parempi ottaa sanat vain sanoina. Jos olot selvästi poikkeavat normaalista, olemme poikkeusoloissa. Jos on syytä valmistautua, olemme valmiustilassa. .

Niinistö: ”Me tarvitsemme toisiamme. Nyt on erityisen tärkeää tukea heitä, joiden työ on asiakkaiden palvelu, terveydenhuollosta kauppojen henkilökuntaan. Julkinen sektori keskittää voimavaroja heikoimpien suojaamiseen. Muille jää silti paljon tehtävää.”