Mediamurros iski rajusti

Rajut mediamaailman murroksen aallot iskivät konkreettisesti viime viikolla, kun Ilkka-Yhtymä tiedotti yhteistoimintalain mukaisten neuvottelujen päättymisestä ja toimenpiteistä I-Mediat Oy:ssä. Tavoitteena on toiminnan tehostaminen ja uudelleenjärjestelyt kannattavuuden varmistamiseksi tulevaisuudessa.

Tehostamistoimilla haettiin noin kahden miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Neuvottelujen piirissä olivat kaikki henkilöstöryhmät I-Mediat Oy:ssä, yhteensä noin 200 henkilöä. Järviseutu-lehti on yksi I-Mediat Oy:n kaikkiaan yhdeksästä maakunta-, paikallis- ja kaupunkilehdestä.

Kannattavuuden parantamisen keinot ovat tuttuja monelta muultakin alalta: tekniikan avulla sähköinen toiminta säästää aikaa, verkkoasiointi vähentää asiakaskontakteja ja yhteistoiminta lisää mahdollisuuksia.

Sanomalehtityön tavat ja myös asiakkaiden toiveet ovat muuttuneet hitaasti. Nyt kuitenkin muutos on raju ja näkymä murroksesta on selkeä.

Paikallisuutiset kiinnostavat suuresti ja toiveet monimuotoisesta sekä paperisesta että sähköisestä uutisvälityksestä ovat kasvaneet. On tärkeää muistaa, että kustannukset uutistyöstä ja jakelusta voidaan kattaa vain lehtien tilausten ja ilmoitusten kautta.

Järviseutu-lehden yhteisö on syntynyt lukijoiden ja tekijöiden yhteistyön tuloksena. Kiitos kuuluu kaikille ja nyt erityisesti heille, jotka eivät työssä tällä erää jatka. Työtoveruus on myös hyvää ystävyyttä. Siksi henkilöstöön vaikuttavat toimet synnyttävät suurta hämmennystä, surua ja haikeutta. Uteliaisuus tulevaan on kuitenkin välttämätöntä niin työssä kuin työn ulkopuolellakin. Työ ei määritä ihmistä.