Kotiseudun joulupaketti

Järviseutu-lehti toivottaa lukijoilleen Hyvää joulun aikaa ja onnea vuodelle 2020 tämän jouluisan kotiseudun lukupaketin kautta.

Tätäkin lehteä ovat olleet koostamassa monet kotiseutuaan kunnioittavat ja sen asioista tiedottavat henkilöt. Suuret kiitokset heille ja suuret kiitokset myös lehtemme lukijoille, tilaajille, jotka vuodesta toiseen mahdollistavat oman paikallislehden tekemisen. Kiitokset kuuluvat myös ilmoittajille, jotka tuovat oman osansa paikallislehden toteuttamiseen.

Median käyttäjien tavat muuttuvat nyt nopeasti ja osallistuminen myös paikallislehden tekemiseen on entistä helpompaa. On ollut hienoa havaita uuden sukupolven aktiivisuus Järviseutu-lehden sisällön tuottamisessa. Päivän Pörrö -palsta on osoittanut, kuinka lukijat itse voivat tuottaa ilostuttavaa lehden aineistoa alueeltamme nähtäväksi niin paperi- kuin verkkolehdessäkin. Tämä on hienoa ja toivomme löytävämme yhä uusia keinoja yhteiseen tekemiseen.

Uuden mediasukupolven edustajien rinnalla Järviseutu-lehden sisältöä ovat rikastuttaneet vuoden varrella aktiiviset ja taitavat perinnetiedon tallentajat. Annamme suuren arvon sille, että paikallislehti on voinut olla alueensa näköinen äänitorvi ja myös yhdysside asukkaiden välillä. Järviseutu on ainutlaatuinen alue, hieno osa pohjalaisuutta.

Viereinen artikkeli on yksi esimerkki siitä, kuinka arvokasta aineistoa saamme julkaistavaksi yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa.