Pääkirjoitus: Kullan arvoisia yrityksiä kaikki

On erittäin resurssia säästävää, että valmista yritystä jatketaan ja sille etsitään uutta omistajaa. Se on tärkeää myös kunnan verovaroille.

”On meidän kaikkien yhteinen huoli ja uroteko, että yritykset jatkaisivat. Kaikki ovat kullan arvoisia yrityksiä.”

Näin kiteytti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien omistajanvaihdosasiantuntija Aila Hemminki Alajärven Yrittäjät ry:n ystävänpäivän aamiaisella. Hän kertoi omistajanvaihdokseen liittyvistä valmisteluista ja haastoi yrittäjiä miettimään hyvissä ajoin yrityksen jatkomahdollisuuksia. Ja myös silmäilemään yritykselle jatkajaa, jos asia alkaa olla ajankohtainen.

Hemminki muistutti, että erityisen arvokkaita ovat jo toimivat yritykset kehä kolmosen ulkopuolella ja myös esimerkiksi Seinäjoen seudunkin ulkopuolella, jos yrityksellä on jollakin tavalla siirrettävissä olevaa toimintaa.

Yrittäjät toteuttavat yrittäjien edunvalvontatehtäväänsä merkittävällä tavalla huolehtiessaan yrityksen jatkomahdollisuuksista. Kertoessaan yrityksen omistajanvaihdoksiin liittyvistä asioista Hemminki nimittäin muistuttu myös siitä, että yrittäjän tulee miettiä, kuinka itselle käy yrityksen lopettamisen jälkeen ja kuinka omat tulot silloin kertyvät.

Hemminki totesikin, että kun ryhdyitte yrittäjiksi, oli se elämäänne vahvasti määrittävä päätös. Mutta hän muistutti, että vielä isompi muutos on tulossa, kun luovutte yrittämisestä. Se tulee äkkiä ja muutos on suuri, kun koko aikuisiän olette tottuneet tekemään työtä yrittäjänä. Hemmingin arvion mukaan yrityksen myynti kestää puolestatoista vuodesta kahteen vuoteen.

On merkittävää, että Etelä-Pohjanmaan Yrittäjillä on tämä kaikille maksuton palvelu tarjolla.

Sari Heinilä