Pelastustoimen herkkiä hetkiä

Viisi veljestä ja Vili. Näin kuvaili yli neljä vuosikymmentä Alajärvellä palopäällikkönä toiminut Juhani Salo sisarussarjansa roolia Alajärven VPK:ssa. Vili tarkoitti koiraa, joka oli aina palopaikalla ensimmäisenä. Kymmenlapsisesta Salon perheestä oli vapaapalokuntatyössä mukana lisäksi vielä palokuntanaisia omissa tehtävissään. Palokunnan nuorisotoiminnasta lähtenyt ura vei Juhani Salon ensin sivutoimiseksi palopäälliköksi ja sitten lopulta kokopäivätyöhön. Erityisen työllistävänä, mutta myös mieluisana asiana hän muistaa palotarkastukset, joita hän teki kerran vuodessa jokaisessa pitäjän talossa. Ei siis ihme, että Salo tuntee Alajärven rakennuskannan vanhimmista rakennuksista aina viime vuosikymmeniin saakka.

Juhani Salo muisteli palopäällikön uran vaiheita erityisellä hetkellä maanantaina, kun Alajärven VPK:n vanha palvelija 1950-luvulta, Land Rover, pääsi käymään upeasti entisöitynä, kirkkaan punaisena, Alajärven uuden paloaseman suojissa.

Alajärven pelastustoimen suuri, herkkä päivä on tänään torstaina 10. kesäkuuta, kun koko pelastustoimen kalusto siirtyy näyttävänä autokolonnana vanhan paloaseman suojista uusiin ja nykyaikaisiin tiloihin. Tämän historiallisen hetken pelastustoimi haluaa jakaa pelastustoimesta kiinnostuneiden ja kaikkien VPK-laisten kanssa. Siksi kulkue on järjestetty.

Vapaapalokuntalaisuus on tärkeä osa Alajärven historiaa. Ensi lauantaina VPK juhlistaa 72-vuotista toimintaansa erityisessä juhlassa uudella 112-paloasemalla. Muistojen äärelle on varmasti hieno kokoontua.

SARI HEINILÄ