Meidän asiat: Palvelut kuntoon

Alajärvellä on tällä vaalikaudella rakennettu paljon. Terveyskeskus on laajennettu ja peruskorjattu, hammashoitola on saanut uudet tilat, kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö löysi paikkansa terveyspalvelujen viereltä. Mäntymäen päiväkodissa lapsilla on upeat puitteet, jossa voi leikkiä ja oppia. Pallohalli ja monitoimihalli palvelevat urheilijoiden lisäksi myös monien erilaisten tilaisuuksien järjestämisessä.

Paloasema pääsee uusiin, terveisiin tiloihin. Valtuusto on satsannut tulevaisuuteen, palveluihin ja viihtyvyyteen veto- ja pitovoima lisäämiseksi.

Muutamia hankkeita odottaa toteuttamista, kun ei sopivaa paikkaa löytynyt. Järjestötoimijat toimivat vanhassa matkahuollossa, tilana rakennus palvelee heitä mainiosti. Nyt sinne oltaisiin siirtämässä nuorisotiloja. Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle, haluamme käydä kiertämässä tilat varmistaaksemme, että kaikille toimijoille löydetään sopivat. Nykyiset nuorisotilat eivät ole esteettömät, kolmanteen kerrokseen on mahdotonta päästä pyörätuolilla.

Järjestöille on tarjottu vanhan sairaalan tiloja – huoneet taitavat olla liian pieniä eikä parkkipaikkoja ole riittävästi lähellä. Vanhan paloaseman tilat täytyy tutkia ennen kuin sinne siirretään toimintoja.

Paikkaa mopoparkille ja koirapuistolle on etsitty vuosia. Kun alue on löytynyt, niin hankkeet ovat kaatuneet valituksiin. Uskon, että alueet on mahdollista löytää, jos on tahtoa.

On keskityttävä palveluiden kehittämiseen ja elinvoiman lisäämiseen. Lähivuosina Alajärveltä eläköityy yli 50 lähihoitajaa, ja monien muidenkin ammattiryhmien eläköitymisvauhdissa näkyy suurten ikäluokkien eläkkeelle jääminen. Kaupungin tulee panostaa työntekijöiden rekrytointiin ja henkilöstön jaksamiseen, jotta pystymme pitämään ammattitaitoiset työntekijät turvaamassa palvelumme. Alueemme monet yritykset painivat samojen haasteiden edessä. Kaupungin on tehtävä tiivistä yhteistyötä alueen yritysten, naapurikuntien, Jamin, sekä muiden koulutusten tarjoajien kanssa, pitääksemme pyörät pyörimässä.

Vanhusten määrä lisääntyy, on huolehdittava, että he saavat ansaitsemansa hoidon ja palvelut. Omais- ja kotihoitoon täytyy panostaa enemmän, monet vanhukset haluavat asua kotona niin pitkään kuin pystyvät. On huolehdittava, että he pääsevät ympärivuorokautiseen hoivan piiriin, kun asuminen kotona ei ole turvallista.

Urheilua, musiikkia ja kuvataiteita harrastaville nuorille on olemassa mainiot harrastusmahdollisuudet. Mutta meillä on nuoria, jotka tarvitsevat ohjausta arjen hallintaan ja apua, kun elämä on lähtenyt väärille urille. Valitettavasti huumeita liikkuu Alajärvellä huolestuttavan paljon. Ongelmiin on tartuttava tehokkaammin. Yhteistyötä on tehtävä vanhempien, koulujen, sosiaali- ja vapaa-aikasektorin, Etsivä nuorisotyön ja järjestöjen kanssa. Meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta tai nuorta.

Työ Alajärven parhaaksi on minulle sydämen asia. Haluan olla Sinun Äänesi. Tehdään yhdessä Alajärvestä paras paikka!

Sari Palmu, kesk. Alajärvi