Murrepakina: ”Elon purskuutta”

Kevätaurinko häikäsöö Jussi silimiä aamuvarrai. Ei montakaa timaa o unessa vierähtäny. Se o historialline vappu meijjä talossa.

Vaarivainaa kääntys hauvassaa parriinki otteesee, jos tietäs, mikä masiina ilimestyy peltohommii. Raktorikaupat tuli tehtyä, värkkyyttäähä se, ku se o iha ensimmäine Pekonniemellä.

Ossuuskaupajohtaja kans sovittii, että raktori saa olla kaupa pihassa isäntie pällisteltävänä kolome päivää. Maa o vielä rouvassa, jote kiires ei oo pellolle.

Lennillä o vappaapäivä tehtaalta, niiku työläisillä o ruukannu jo vuoskauvvet olla. Lähtöö Jussi-isä mukkaa hevosella kirkokyllää. Halastua sannaa ei oo kellekkää kylässä toimitettu, että tämmöset kaupat o tehty.

Solokenaa o isokokosia isäntiä ja keskekasvusia poijjannaskaleita käppäilly eestaas. Ferkusson, tavvaa ekaluokkalaine miehe alaku. On sitä aikoihi eletty, hevosilla ei oo kohta mittää virkaa, onkoha tuo niijje väärti? Imehellää ja rähnätää, kuka tuoho kapistuksee o rahasa törsänny. Tuoha painaa julumetu palijo, linttaaha se pellotki.

Asiatuntijoita kuuluu olova. Tuossa tarvitaa 40 hevosta, siinä taitaa jäähä raktoriruusukuva leipää. Ei ookkaa mikkää piikkilanga kiristäjä. Siinä o kumipyörätki. Ku ei kävis kalapate, mennöö talo ja metät. Yhe tehtaatyöläise mielee välähtää eisunkaa o Holopaise Jussi. Sillähä o mehtää kymmenniä hehtaaria, koko talave o siellä kulukenu.

Nii väsyksissä kuulemma o ollu kunnakokkouksissa, että melekee o istuallee nukkunu. Nii ja sen vanahi poika o kuulemma kihiloissa tehtaajohtaja tyttäre kanssa, kesällä mennöövät naimisii. Tiijjä vaikka sieltäki ois tuohta pasahtanu. Elä puhu puuta-heinää, Jussista en tuota usko. Ite se tienaa tai pankista hakkoo. Oha hankkinu lissää peltoaki, lehemiäki kuuluu lisännee, oikee lypsykonekki kuuluu olova.

Siinä paha missä mainitaa, Jussi suu o messingillä, ku hoksaa isäntie ilimeet.

- Nyt alakaa uus aika-kaus maatalouvessa. Kova se ruuapuute o ollu sova jäläkee, ei renkää näläkää suomalaiste ennää nähä.

- Sellaisee kituttamisee ei oo palluuta.

- Meijjä o ruokittava kansakunta ja etteenpäi se elävä mieli kahtoo.

- Ei oo heleppoa jättää kylyvövakkaa, poijjat o minuki pääni saanu kääntymää.

Jussi tarttaa Ferkusonnia, kailottaa mennessää: ”Tulukaa kahtomaa, rupea karhihtemmaa hetku maa antaa luva.”

Hiekkatie rynkyttää, Lenni seuraa hyvä matkaa takana ettei Remma pillastu.

Laurin kans o kyhätty peräkärry kuorma-auto akselista, missä pyörät oli valamiina. Runko laitettii lankuista ja lauat päälle. Naapuri Erkki hitsas rautaosat.

Peräkärylle vaari oli valamiiks rustannu olokia säkkeihi. Niijje päällä o vanahemma väe hyvä istua körötellä, mummo oli paistana munkkia ja Helemi pullottanu simmaa ja kahavivärkit mukkaa.

Piijjaa päästää vappuajelulle, likat innossaa tiiraa, millo se isä-Jussi ilimaantuu.

Eipä oo Pekonnieme kylässä enne rookattu moista vappuajelua. Jussi myhäilöö: voi tätä elo purskuutta, joko koko katras on kyyvissä? Laura puuttuu, jouksoo kynä ja paperisa kanssa, pujauttaa ne lakkarii. Mummo vieree painautuu ja näyttää mitä kynä paperii kirijotti:

”Melekee joutu sanat hukkaa, uskoakko tätä kukkaa?

Raktori meille tuotii, Remmalle helepotusta suotii.

Vappuhuiskut tehtiin omat, reppipaperista ovat.

Mummo meille munkit paistoi, äiti koriin simat laittoi.

Retkipaikka onkin soma, puron luona ikioma.

Pajupilliä soitellaan, kuori jos pajusta irtoaa.

Kaarnavenettä uitetaan,siitä riemu repeää.

Kevään aurinko lämpöä antaa, kiurun liverrys korviin kantaa.

Ilosta minu syvän laulaa, het hypätä tahtosi isä kaulaan.”

Kirijotti Laura H. 9v.

MARJA-LIISA RENTOLA