Murrepakina: ”Heikää holopaiset”

Linjabiili kyyvissä Lyyli-mummo o ruukannu körötellä kansaeläkkee hakkuu. Ossuuskassasta se nouvetaa. O mettumaari jäläkeine viikko menollaa. Seija-kahvilaa mennöö tapasa mukkaa oikee nisukahaville.

Törsätä saa meikäläine se verra ku köyhyyvessä oo eläny vuoskauvet.

– Eikö sitä pijä tietää mite julumat häärustingit oli Siirilä Kaisalla ja teijjä naapuri poijalla, solokenaa o kyläläiset ravanneet imehtelemässä niitä Seija vunteeraa.

– Sus siunakkoo minkälaine rustinki siellä Holopaisilla oli. Pirssi tormas pihhaaa. Väki kyytii het eikä viijestoista päivä. Kaikki oli tällingissä hetsitte viimese päälle, meinas seremoniat jäähä näkemätä.

Lyyli hörppää välillä kahavia ja haukkaa nisusikkaa.

– Hilikulla oli että kirkkoo kerkesvät. Seku kolomanella vuojella vanaha Lasse o kaoksissa. Ravataa pitki kartanoa, likat kävi meilläki kallaamassa. Kailotus kuulu penikuluma päähä. Helemi tormaa navettaa pyhätamineissa, navetahaisua ei viihtis kirkkoo viijjä mutta löyvettävä se poijjavenkula o.

– Nii elläi rakas se o että eelisviikolla syntyneitä sianporsaita oli aijaamassa. Sano minu sanonee siitä poijjasta tulloo seuraava isäntä talloo.

Helemi pyyhkäsöö rentulla poijja evustuskuntoo, justii kerkesivät vaikka täpärälle meni.

– Voi sitä juhula tunnetta, en taijjaa ees kuvvailla, imehellä saa elämäsä loppuu. Kirko eessä juhannusruusut kukki hehkeimillää. Vieläki mennöö het kylymät värreet ku aattelenki.

– Lämpyne aalto iha kuluki sisuksia myöte, ku kirkkoväärti avas uluko ove. Hääväki nous seisallee ku lukkari kajjautti rinsessa ruususe säveleet ilimoille. Sen soijessa morsiuspari asteloo nii hurmaavana ku vilimitähet ikkää.

– Kaisalla pitkä valakone huntu, pitkä se oli hameski. Vaaleat kutrit hajallaa, ihaku taivaa enkeli. Lenni hymmyili mustassa mokissa mistä lie vuokrannu. Komea mies issääsä tullu, musta kihara tukka ja äitisä siniset silimät.

– Voi taivaha talikynttilät ne holopaiste likat hurmas, hyö kantovat kolomestaa tyllihuntua. Jokahisella parraaliset mahottoma koreat hammeet. Oli pitsiä, silikkiä, puhuvihihat, ihaku linnaneitoja ja vaaleapunasia ruusuja hammeitte helemassa. Nästuukilla oli tarvesta, rovasti puhheesta liikuttu jokahine.

– Seurojetalolla järijestettii tarijoilut, ihaku herraskartanossa. Tietäähä se ku ainova laps ja vielä tehtaajohtaja. Puhheitta pijettii, ohojeita, niiku ruukataa kuki parraasa mukkaa.

Lenni ja Kaisa o nii vakkaa olosia, onni ja rakkaus assuu heijjä elossa, se o vissi.

Se parrai ossuus, hääpari oli oma tanssisa pyörähelly. Aattele sinä siltä, ekkö tiijjä. Lenni pokkaa minulle vanahalle tummulle. Mite tohi, rupeaa viemistää jos vaikka kompuroi ja ala hojaantua.

Mennää vaa hissuksee. Poistieheesä tämä suttaantuu, ookku vanaha tekijä. Et taijja ees aavistaa, mite oot meijjä katraalle ollu ku toine äiti. Rutistaa lujjaa, turvaa annot, vanahemmat ku oli tilluulla.

Oon monesti pähkäilly jos jokkaisella lapsella ois sinu kaltane hyvä ja lämminsyvämine ihiminen, maailima ois parrei paikka.

Syvämeni sykähti onnesta, ilokyyneleet vieri mun kurttusia poskia pitki. Lenni kuivas, mite se riskas. Nitrojakaa en oo tarvinnu monnee päivää.

– Justii se linijabiili tulloo Seijja hoputtaa.

Raatataa ens keralla lissää.

MARJA-LIISA RENTOLA

Tällä kirjoituksellaan Rentola jättää hyvästit murrepakinoille. Kiitos yhteistyöstä!