Tänäkään keväänä en saanut stipendiä

Suvivirret on laulettu, todistukset jaettu ja stipendit myönnetty. Pitkään ansiokkaasti harrastavat oppilaat ovat saaneet muistamisensa stipendien muodossa.

Ne, jotka ovat loistaneet taideaineissa tai kielissä, ovat saaneet stipendinsä. Hienoa! Ne, jotka ovat viimeisen peruskouluvuoden aikana tsempanneet erityisellä tavalla, ovat ilman muuta ansainneet siitä kannustuksen.

Huomaan kuitenkin, että keskustelu stipendeistä soljuu päätösjuhlapäivän jälkeen useammankin ystävän palstoilla.

Inhosin stipendien jakoa joka kevät. Koskaan ei osunut kohdalle.

On kamalaa valita stipendien saajat. Heitä olisi paljon enemmän kuin voidaan jakaa.

Ei sitkeästä keskitason puurtamisesta palkita. Pitäisi olla jotain erityistä.

Istuin itsekin lauantaina yhdeksäsluokkalaisten päätöstilaisuudessa, jossa stipendejä jaettiin ennätyspaljon.

Niitä oli enemmän kuin koulutiensä päättäviä oppilaita. Jako kesti kauan. Joku sai kaksi, toinen jopa kolme stipendiä.

Penkkirivissä istuvat oppilaat katselivat rehtoria odottavina. Joko on minun vuoroni? Lopuksi jaettiin liuta pieniä stipendejä ja ne oppilaat, joiden kohdalle onni ei ollut vielä osunut, olivat varmoja: nyt me loputkin saataisiin muistamiset.

Mutta niin vain jaettiin viimeisetkin rippeet heille, jotka olivat jo keränneet potista yhden tai useamman palkinnon.

Vain aivan muutama yli kahdestakymmenestä oppilaasta jäi täysin ilman muistamista. Vanhemmat katsoivat toisiaan ihmeissään. Eikö näitä muutamaakin oppilasta olisi voitu huomioida edes pienellä muistamisella, olivathan he saaneet peruskoulunsa kunnialla päätökseen.

Lahjakkaat ja erityistä tsemppiä tarvitsevat oppilaat kahmuavat stipendit, mutta ne kasin keskitason oppilaat, jotka vuodesta toiseen hoitavat hommansa hiljaa ja tunnollisesti, jäävät huomaamatta.

Eikö se, että jaksaa yhdeksän vuoden ajan nousta ylös, mennä kouluun ja tehdä läksynsä, ole stipendin arvoinen suoritus?

Mielestäni ihan jokainen peruskoulun päättävä on stipendinsä ansainnut, on se sitten vaikkapa muutaman euron arvoinen lahjakortti kylän jäätelökioskille ja kortti mukana: Upeaa, olet hoitanut koulutiesi loppuun. Olet mahtava tyyppi.

Koulu on nuoren yksi tärkeimpiä minäkuvan rakentajia. Se ei saa lisätä epätasa-arvoisuutta, vaan nostaa esille jokaisen nuoren erityisyyden ja huomata jokaisen oppilaan erilaiset lahjat.

Ensi keväästä alkaen annan omille alakouluikäisille oppilailleni joka kevät pienet stipendit. Ihan vain siitä syystä, että he muistavat myöhemmin: Minäkin sain kerran stipendin! Jokaisesta oppilaasta löytyy takuu varmasti jokin hyvä asia. Lasket sitkeästi matematiikkaa. Opit upeasti englannin aakkoset. Potkit palloa mielettömän hyvin. Tai sitten vaan ihan siitä syystä, että sinä olet upea tyyppi. Juuri sellaisena kuin olet. Siksi olet stipendisi ansainnut.

Lopettakaa koko stipendien jako tai huolehtikaa, että jokainen oppilas saa tunnustuksen siitä, että on selvinnyt sen vuoden tai koko peruskoulun urakasta.

Tai ihan vaan sen vuoksi, että jokainen oppilas on tärkeä ja erityisen huomion arvoinen.

Älkää ainakaan jättäkö muutamaa oppilasta stipendien ulkopuolelle, sillä mitä se heille viestittää? Sitä, ettei keskinkertaisuutta kannata palkita.

Sinun täytyy olla parempi ja enemmän.

KATI KESKI-MÄENPÄÄ

JK. Soinilainen kasvatustieteen tohtori ja suurperheen äiti, joka ärtyy säännöllisesti epätasa-arvosta ja koulumaailman epäkohdista.