Vastine Juha Viitasaarelle

Soinin kunnanjohtaja Juha Viitasaari kirjoitti Järviseudussa (24.7.) julkaistun avoimen kirjeen hiilineutraaliudesta kansanedustajille.

Hän kirjoittaa: ”Esimerkiksi Soinissa on vuonna 2012 aloitettu lupaprosessit kolmelle tuulivoima-alueelle. Alueista yksi on saanut lainvoiman.”

Soinin kunnan alueelle tulisi noin 70 voimalaa. Kahdesta tuulivoima-alueesta on valittanut oikeuteen myös Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus. Olisiko Soinin kunnan päätöksenteossa jotain vikaa, kun viranomainenkin on siitä valittanut?

Soinin kuntaa markkinoidaan matkailijoille luonnonläheisenä kuntana.

Jos kaikkiaan noin 70 tuulivoimalaa aiotaan rakentaa Soinin alueelle, luonnonrauhaa ei ole. Luonto ja matkailu eivät sovi yhteen tuulivoiman kanssa, sen tietää jokainen.

Ilkassa (10.7.) oli helsinkiläisen Päivi Thesslundin kirjoitus. Siinä hän kertoi kokemuksistaan Kurikan vierailultaan.

Koko perhe, koirakin, kärsi unettomista öistä 4 kilometrin päässä olevista Ilmajoen Santavuoren voimaloista. Myös naapurit valvoivat. Kotona Uudellamaalla Thesslundeilla ei ole univaikeuksia, mutta ei siellä ole tuulivoimaloitakaan.

Jotain kummallista voimaloissa siis on. Kansallinen terveysselvitys tuulivoimasta on vielä kesken, mutta siitä ei Soinin kunnanjohtaja kertonut.

Ongelmallista tuulivoimassa on matalataajuinen melu ja korvin kuulumattomat infraääniaallot.

Tiedossa on, että ympäristömelu aiheuttaa esimerkiksi uniongelmia, erilaisia korvaoireita, päänsärkyä, verenpaine- ja sydänongelmia. Nykytiedon mukaan tuulivoimaloiden vaikutukset leviävät ainakin 20 kilometriin asti.

Syksyllä 2018 Maailman terveysjärjestö WHO lisäsi tuulivoimamelun ympäristömelua aiheuttavien asioiden listalle.

Viitasaari kirjoittaa myös byrokratiasta ja hallinto-oikeuden käsittelyajoista. Ne ovat hänen mielestään liian pitkiä.

Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus on lausunnossaan kieltänyt Soinia myöntämästä poikkeamislupia Korkeamaan voimaloiden korottamiseksi 250 metriin. Soinissa, kuten muuallakin Etelä-Pohjanmaalla, Ely on vaatinut, että korotukset tulee tehdä kaavamuutoksen kautta. Soinin kunta kuitenkin on Korkeamaan korotuksen hyväksynyt, vastoin Ely:n lausuntoa.

Oikeusjärjestelmän tulee turvata asukkaiden vaikutusmahdollisuudet. Myös tällaisissa asioissa, jotka eivät ole kunnan kaikkien asukkaiden yhteisiä päämääriä.

Lakia venytetään ihan riittävästi jo nykyiselläänkin tuulivoima-asioissa, joten menettelyn löystyttämiseen ei pidä suostua. Kuntalaisten valitusoikeus on tärkein ja ainoa laadun tae kaavoitus- ja maankäyttöasioissa.

Teidän arvoisien kansanedustajien pitää toimia siten, että kaikkien suomalaisten terveellinen ja viihtyisä asuminen on mahdollista ja että he voivat vaikuttaa omaan asuinympäristöönsä ja sen asioihin. Kunnanjohtaja Viitasaari tuntuu kosiskelevan teitä muuttamaan asukkaiden ainoaa vaikuttamiskeinoa.

Edustajien tulisi nähdä asia kokonaisuutena, myös asukkaiden kannalta.

Arja Ala-aho, Tiina Koivuniemi, Raimo Pitkämäki, Marita Järvinen, Jari Sorvali, Kari Ojala