Robottien ja tekoälyn pelätään valloittavan maailman.
Toistaiseksi ne ovat onnistuneet ottamaan haltuunsa ainakin viihdeteollisuuden.
Robotteihin liittyviä kirjoja ja elokuvia on nimittäin julkaistu viime aikoina ennätysmäärä.
Niitä nähdään esimerkiksi kolmessa tänä vuonna julkaistussa animaatioelokuvassa: ”The Wild Robot”, ”Transformers One” ja ”Robot Dreams”.
Animoituja robotteja esiintyy myös Sonyn uudessa ”Astro Bot” -pelissä.
Televisiosarjassa ”Sunny” taas seurataan Japanissa asuvaa amerikkalaisnaista, jonka mies ja poika katoavat lento-onnettomuudessa. Naisen seuraksi surun keskelle jää arvoituksellinen kotirobotti, jonka hänen miehensä on kehittänyt.
Ihmisen ja tekoälyn välistä sodankäyntiä kuvataan viime vuonna julkaistuissa elokuvissa ”The Creator” ja ”Mission Impossible: Dead Reckoning”.
Kirjallisuudessa tekoälyllä toimivista roboteista ja niiden mahdollisuuksista parisuhteeseen ja vanhemmuuteen on kirjoitettu myös Suomessa ainakin Anu Holopaisen ”Salome” sekä Johanna Laitilan ”Kanin hetkellä” -teoksissa.
Vaikka tekoälyn kehitys näyttää lisänneen robotteihin liittyvien julkaisujen määrää, eivät niihin liittyvät teemat silti toki ole viihteessä uusi ilmiö.
Lajityypin elokuvista itselleni on jäänyt vahvimmin mieleen ala-asteikäisenä katsomani ”Robotin elämää” (1999), jossa pääosaa näyttelee Robin Williams.
Elokuvassa sarjatuotantona valmistettu kotitalousrobotti kehittää oman tietoisuuden, mikä tekee siitä paitsi erityislaatuisen, myös onnettoman.
Se tuntee olevansa väliinputoaja, koska ei samaistu muihin robotteihin ja ottaa tavoitteekseen tulla hyväksytyksi ihmisenä hinnalla millä hyvänsä.
Kiinnostavaa niin tässä kuin muissakin genren teoksissa on se, miten niissä käsitellään uudesta näkökulmasta kaiken taiteen ytimessä olevaa ikiaikaista kysymystä: Mikä tekee ihmisestä ihmisen?
Tekoälyn aikakautena siihen vain on aiempaa vaikeampi vastata.